Moikka, mä oon Inka. Osa varmaan jo tietääkin, että oon tuore lisäys kalenterimanian ylläpitoon – ja mä oon tästä todella innoissani ja iloinen!  Tässä postauksessa kertoilen vähän itsestäni, jotta saatte jonkinlaisen kuvan siitä millainen tyyppi täällä hyörii jatkossa mukana.

Oon ihan vähän päälle 22-vuotias kalenterimaanikko. Asustelen yhden miehen ja kolmen käärmeen kanssa Keravalla. Rakastan kalentereiden lisäksi mm. askartelua, piirtämistä, perhettäni ja ystäviä, yksisarvisia sekä siistiä kotia. Viimeisimmästä tosin useammin haaveilen kuin käytännössä nautin, siivouskärpänen kun pääsee puraisemaan harvemmin kuin olisi ehkä suotavaa. Luonteeltani olen uusien ihmisten seurassa jokseenkin ujo, mutta kun ympärillä on tuttuja naamoja alkaa juttua tulemaan! Olen tietyllä tapaa sosiaalinen introvertti, sillä vaikka nautinkin ihmisten seurasta, kaipaan silti mielellään päivittäin omaa aikaa. Sellaista rauhassa oloa – kuten nyt vaikka kalenterin parissa askartelua! Pidän itseäni huumorintajuisena tyyppinä. Mutta se onkin sitten asia erikseen, että mikä kenestäkin on hyvää tai huonoa huumoria, hih!

Siinäpä sitä olikin perusasioita meikäläisestä. Listaan tähän alle vielä muutamia tämän hetken suosikkijuttujani!

  • Kalenterimania. Tätä ei varmaan tarvitse enempää selittää. ♥
  • Kaalilaatikko. Siis nam! Tätä tulee tehtyä tällä hetkellä melkein kerta viikkoon ruoaksi.
  • Pokémon Go. En ikinä kasvanut yli pokémon-rakkaudesta, ja tähän peliin hurahdinkin aivan täysin kun se ilmestyi!
  • Parta-agamat! Pari viikkoa sitten aloitin nuorten työpajalla, ja siellä on toimiston lemmikkinä hellyyttävä partis. Olen aivan myyty kyseiselle mönkijälle!
  • Rusettien virkkaaminen. Kun opin näitä tekemään, lähti vähän mopo käsistä.. tähän asti on rusetteja syntynyt yli 10.

Vielä muutama sananen kalentereista ♥ Kalenterilta toivon itse ensisijaisesti sitä, että kyseessä on oikea, konkreettinen kalenteri – sähköisiä kalentereita en ole koskaan oppinut käyttämään. Tällä hetkellä omassa käytössäni on söpö vaaleanpunainen A5-kokoinen kalenteri. Siinä on käytössä tällä hetkellä Carpe Diem:n pystysuuntaiset viikkosivut, joista pidän suunnattomasti. Muuna sisältönä on tällä hetkellä lähinnä sekalaisia muistiinpanosivuja. Ja vaikka planneristani pidänkin niin valitettavasti planner peace:sta ei ole tietoakaan! En nimittäin oikein osaa päättää mitä kaikkea haluaisin pitää mukana kalenterissa, ja mitkä asiat toimisivat erillisinä vihkoina.. Mietinnässä onkin että olisiko kenties jonkinlainen Travellers Notebook tyyppinen ratkaisu toimiva omaan kalenterintarpeeseeni.. mutta aika saa näyttää mihin tulee päädyttyä!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *