Hellou! Meidän taloudessa on mun omien kalentereideni lisäksi käytössä jääkaappikalenteri joka kuukaudelle. Tämä on helppo tapa merkata asiat ylös niin että ne ovat molempien näkyvillä, ja helposti tarkistettavissa. Omaan kalenteriin sitten rustailen to do-listat ja semmoiset omat jutut, jotka eivät toiseen vaikuta. Lisäksi nykyään tähän kalenteriin merkataan aina (ainakin kun muistetaan..) kun herpeille on vaihdettu vedet, niin pysytään molemmat kärryillä. Tämä lippulappu-kalenteri-systeemi korvaa meillä siis käytännössä perinteistä seinäkalenteria. Sellaistakin joskus kokeiltiin, mutta ei sinne kukaan muistanut koskaan mitään merkkailla.

jkaappi

Tässä jokin aika sitten kaivoin laatikoiden syövereistä esille menneiden kuukausien jääkaappikalenterit. Ja juuri tämän fiiliksen takia nämä olen säästänyt – kuinka terapeuttista onkaan katsoa menneitä merkintöjä, ja huomata mitä pienet merkinnät voivatkaan tuoda mieleen. Nyt katselin ja lueskelin vain tämän vuoden lappusia, ja jo näinkin lähimenneisyydestä olevat dokumentit herättivät paljon ajatuksia. Ja tunteita! Itselleni suurin oivallus oli tällä kertaa huomata, kuinka esimerkiksi lääkäriaikojen määrä on vähentynyt Tammikuusta lähtien tasaista tahtia. Viime tai tälle kuulle ei ole ollut tarvetta yhdellekkään! Lisäksi positiivisten merkintöjen määrä on kasvanut roimasti; messuja, perheen ja ystävien tapaamisia, uusien eläinten kotiutumis päiviä.. Jotenkin konkretisoitui itselleni se, kuinka hyvin tällä hetkellä voinkaan. Isohkoja oivalluksia paperinpalojen äärellä, hassua. 🙂

jkaappi3

jkaappi2

Huomasin myös, että kalenterimanian astuttua elämääni, on jääkaapikalentereidenkin ulkoasu muuttunut! Ennen oli kalenterilappu hyvinkin pelkistetty ruudukko, nykyään näihinkin tulee panostettua hiukan enemmän. Olen käyttänyt vesivärejä, erilaisia kyniä, washeja, ja tarroja. Kun nämäkin kalenterilappuset ovat enemmän ajatuksella tehtyjä, ne myös ilahduttavat arjessa.

Mitenkäs te, lukijat! Kuulutteko siihen joukkoon jolla menneisyys kuuluu menneeseen, eikä sitä erikseen säilötä? Vai palaatteko tekin allekirjoittaneen tavoin välillä menneisiin merkintöihin? 🙂

♥, Inka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *