Millainen olisi unelmakalenterini? Tämä vaatikin jo pohdintaa.

Koko voisi olla lähellä A5, hieman pienempi (ei kuitenkaan personal kokoa). Pidän A5 koosta, mutta huomaan usein jättäväni sen kotiin, koska se ei mahdu kaikkiin laukkuihini mukaan.

Kannet nahkaa. Ja jos saisi sellasen värin joka valaistuksesta riippuen näyttää joko pinkiltä tai liilalta. Kansissa saisi myös olla nimi foilattuna, tai jokin sana. Neppikiinnitys. nepissä voisi myös olla jokin kuvio, tai kirjain tms.

Sisus valkoinen, mustilla renkailla. Löysin juuri kanlenterin jossa on mustat renkaat (Kikki k) ja ihastuin niihin täysin. Varmasti vielä enemmän kun näen ne luonnossa. sisäpuolella saisi myöskin olla useita taskuja, niin edessä kuin takanakin. Kaiken kokoisia.

Sivut saisi olla jotain Happy Plannerin ja Carpe Diemin väliltä. Vaikka niin että osa ruuduista isompaa ja osa pienempää. Paksuhkoa paperia, mistä ei tulisi tussitkaan läpi, ja voisi vesivärejäkin käyttää. Mattapintaista paperia. Viikkoaukeamien lisäksi olisi aukeaman kuukausinäkymä, tärkeät päivät.

En käytä koko ruutua täyttäviä tarroja, joten ruutujen ei tarvitse olla samankokoisia. Näin saisin myös hahmotettua eri menot itselleni sopivammin.  To do listoja, perus ruutusivuja ja viivoitettuja sivuja. Mukana olisi myös muovitaskuja. Budjettisivut pitäis myös olla joka kuukaudelle.

Välilehdet foileilla ja mietelauseilla. Värimaailma pinkkiä, liilaa, hopeaa, valkoista, mustaa. Sulkia ja pöllöjä saisi myös olla.

Ylhäällä erillinen kiinnike charmille. Yksi kynänpidike. Tämä saisi olla napakka, koska käytän melko kapeita kyniä.

Olisikohan se siinä.. Ainakin tällä hetkellä.

-Sanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *