Jo viime vuonna pohdimme ylläpidon kanssa että miten juhlistamme Kalenterimanian ensimmäisiä synttäreitä, looginen vaihtoehto oli lähteä suunnittelemaan isompaa miittiä vaikka se tavallaan tuntuikin pelottavalta ajatukselta. Tähän mennessä miitteihin on tullut todella hyvin porukkaa, mutta saisimmeko oikeasti useamman kymmentä ihmistä kasaan? Siltä nyt kuitenkin näyttää! Vaikka KM:n synttärit ovatkin maaliskuussa valikoimme miittikuukaudeksi kesäkuun koska kesä ja lomat ja mitä näitä nyt on. Ensimmäinen kynnyskysymys oli paikka. Kaupungiksi valikoitui jäsenten pyynnöstä Helsinki tai lopulta itseasiassa Espoo, mutta joka tapauksessa pääkaupunkiseutu. Kesäisin on paljon aktiviteetteja koska vietetään häitä ja valmistujaisia, firmojen kesäjuhlia ja kaikenmaailman kissanristiäisiä. Saimme tähän kuitenkin yhteistyökumppaniksi Kauppa&Galleria Tallin jonka upea juhlatila sopii tälle tapahtumalle aivan loistavasti! Paikka sopii kesämiitin kohteeksi muutenkin enemmän kuin täydellisesti, sillä samaisessa paikassa pidetään myös toukokuussa Askartelutalli-tapahtuma jossa myös Kalenterimania on mukana.

Kun julkaisimme miitin ajankohdan, te ihanat, rakkaat manialaiset varasitte paikat täyteen alle parissa vuorokaudessa! Aivan mieletöntä! Muutamia ihmisiä on jo jonottamassakin mahdollisesti vapautuvia paikkoja (ja lisää jonottajia otetaan toki listalle) eli jos et mahtunut mukaan, niin voit silti ilmoittautua jonotuslistalle. Tarjoamme vapautuvia paikkoja jonoon ilmoittautujille ilmoittautumisjärjestyksessä.

Mitä miitissä on tarkoitus tehdä? Suunnitelmissa on työpajoja, haasteita ja toki niiden kalentereiden selailua. Pelkästään ylläpidon kalenterivalikoima on, noh miten sen nyt sanoisi… ”suhteellisen laaja”. Ihasteltavaa löytyy laidasta laitaan! Ja vaikka et olisi yhdessäkään miitissä aiemmin ollut tai et edes omistaisi sitä kalenteria vielä, mutta aihe kiinnostaa niin olet tervetullut paikalle. Mitään ei tarvitse osata etukäteen. Mihinkään aktiviteettiin ei myöskään ole PAKKO osallistua. Jos sinua jännittää, etkä ole varma osamisestasi niin se ei haittaa. Kukaan ei tuomitse! Tapahtuma on myöskin täysin ilmainen, maksat ainoastaan omat matkasi ja toki ruokasi. Miittiin saa tuoda omat eväät, mutta paikalla on myös kahvila joka on miittiläisten käytössä koko pitkän päivän. Päivittelemme myös tänne blogin puolelle miittikuvioiden edistymisestä joten pysykäähän kuulolla.

Ja jos sinulla ei ole mitään hajua mistä miitistä nyt puhutaan, niin kysy rohkeasti lisää ryhmässä <3

 

Kiitos jo nyt kaikille osallistujille, te olette ihania!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *