Innostuin yksi ilta tekemään tasseliklipsejä. Piti testata yksi, mutta lopulta niitä tulikin 6. Päätin sitten kuvata vaiheet myös teille. Samalla ohjeella voi tehdä klipsiin, klemmariin tms mihin nyt keksitkin, mielikuvitus on rajana.

Tarvitset klipsin (klemmarin tms), ohuehkoa narua ja sakset.

Mittasin, että kolmen sormen ympäri olisi sopiva pituus tasselille. Naru kierretään sormien ympäri sekä klipsin/klemmarin läpi.

Saa kieputtaa ihan runsaasti, ettei tasselista tule ihan lörppö.

Kun lankaa on kieputettuna riittävästi, irrota sormet varovasti välistä. Tässä vaiheessa laitoin langat toisen klipsin väliin, jotta ne pysyivät paikoillaan. Leikkaa sitten pitkä langanpätkä ja kieputa sitä tasselin lankojen ympärille niin läheltä klipsiä kuin saat.

Solmi lanka umpisolmuun ja leikkaa sen päät lyhyeksi. Jos haluat varmistaa, että lanka pysyy varmasti kiinni, voit laittaa solmuun tipan liimaa.

Sitten sakset käyttöön. Leikkaa langan päät auki. Ei haittaa, vaikka tässä vaiheessa päät olisi epätasaiset.

Pahoittelen tämän kuvan tärähtäneisyyttä. Huomasin asian vasta suurentaessani kuvan 🙁 

Trimmaa päät tasaiseksi (itse jätin pientä epätasaisuutta) ja haluamasi pituiseksi. Avot, tasseliklipsisi on valmis.

Näistä tulee kivoja kirjanmerkkejä kalenterin väliin. Tein samalla ohjeella myös pieneen avaimenperärinkulaan, johon kiinnitin narulenkin kiinnitystä varten, ja näin syntyi tasselicharmi, joka roikkuu kalenterini kyljessä.

Helppoja ja nopeita tehdä, ja näihin jää koukkuun. Mihin muualle näitä voisi käyttää?

 

.Sanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *