Vai opinko mitään?

No ainakin sen, etten tule toimeen Happy Plannerin renkaiden kanssa. Itse kalenterista tykkäsin. Viikkonäkymä, paperin paksuus, sivujen koko iskivät minuun. Tästä syystä siirsinkin sivut A5 rengaskalenterin kansiin.

Tämä piti tehdä tällekin vuodelle, mutta juuri silloin kuin tätä projektia aloin tekemään, ei kärsivällisyyteni riittänyt ja sivuista tuli ihan erikokoisia. Tuolla ne nyt ovatkin hylättynä laatikossa.

A5 koko on minulle  ehdottomasti paras. Koska minun pitää muistaa omat menoni ja koulun deadlinet, miehen työajat, suunnitella niiden pohjalta lasten hoitoajat ja kirjata nekin ylös. Tämän lisäksi lapsilla on puheterapiaa, toimintaterapiaa ym. jotka tottakai vievät myöskin tilaa. Personal koossa ei yksinkertaisesti minun käsialallani riitä tila laittaa nämä kaikki ylös, ja vielä niin että minun kiemuraiset aivoni eivät mene ihan solmuun niitä katsoessa.

Opin myös, etten kaikkien koulukirjojen, vihkojen ja kansioiden kanssa jaksa kantaa a5 kalenteria mukanani päivittäin. Joten hankin myös personal koon, joka kulkee aina mukanani. Tähän merkitsen pääpiirteittäin ne tärkeimmät muistettavat, ja kotona sitten kaikki mahdollinen A5 kalenteriin.

Haluaisin sanoa oppineeni leimaamaan, tekemään sivuja itse, piirtämään ja maalaamaan vesiväreillä. Mutta ei sentään ihmeitä ole tapahtunut. Toisaalta, olen oppinut tekemään erilaisia klemmareita, charmeja, perus inserttejä travelers notebookiini sekä olen löytänyt oman tyylini koristella kalenteria.

Haalin alussa myös paljon kuviopapereita, joista suurin osa on edelleen laatikossa käyttämättä.

Viimeisenä, mutta ei lainkaan vähäisimpänä: opin että olen todellakin kalenteriaddikti. Personal kokoiselle kalenterilleni on parit vaihtokannet, joita vaihtelen mielialan mukaan. Lisäksi kalenterihyllyni kaipaa kohta laajennusta, jotta kaikki mahtuvat hyllylle.

Tänä vuonna minulla on pari uutta kalenteria hyllyssäni. Katsotaan viekö jokin näistä A5 kansiin siirretyn Happy Plannerin paikan ykkös sijalla, vai palaanko vanhaan tuttuun rakkauteeni ensi vuonna.

-Sanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *