Uuden kalenterin tuunaaminen voi olla vaikeaa muillekin kuin vain vasta-alkajille. Erityisesti, mikäli itsellä ei ole vielä täysin selvillä, millaisen kalenteriaukeamastaan haluaa, ideoiden etsimisen jälkeen tuunauksen aloittaminen saattaa tuntua jopa ylitsepääsemättömältä. Jos vielä sattuu eksymään Kalenterimanian Instagramiin tai Facebookiin, saattaa tuloksena olla runsaudenpula.

Kalenterin tuunaamisen aloittamista voi helpottaa miettimällä erilaisia teemoja, joiden avulla kalenteriaukeaman tuunaa. Tällaisia teemoja voivat olla esimerkiksi lempivärit, kyseiselle viikolle osuvat juhlapyhät, lempitv-sarja tai -elokuva, syntymäpäivät. Tokihan kalenteriaukeaman tuunauksen voi aloittaa vaikka valitsemalla oku tietty, itselle merkityksellinen kuva, jonka pohjalta on helpompi aloittaa tuunaaminen.

Maailma on täynnä erilaisia tuotteita, joilla kalenteriaukeaman voi tuunata: washiteippejä, tarroja, leimoja, muistilappuja ym. Vaihtoehtoja tuunaukseen on loputtomasti, mutta valitettavasti (ainakin minulla) on vain rajallinen budjetti käytettäväksi kalenterin tuunaukseen. Aina ei ole pakko käyttää suuria summia hankintoihin, vaan kaikkea kivaa ja hyödyllistä löytyy ihan ilmaiseksikin. Lehdistä leikatut kuvat, runot, aforismit, piirrokset, kuitit, valokuvat kortit jne. käyvät vallan mainiosti kalenteriaukeaman tuunaukseen. Project Life-korteista ja muista oheistuotteista on tulossa huhtikuussa laajempi postaus, joten kannattaa pysyä kuulolla. 😉

Kalenteriaukeaman tuunauksessa ei aina tarvitse orjallisesti noudattaa kalenterin raameja, vaan voi vapaasti käyttää omaa luovuuttaan hyväksi ja tuunata kalenteria kalenterin reunojen yli. Sitäkään ei kannata miettiä ja murehtia, että jos jokin ei menekään niin kuin oli alunperin suunnitellut tai tekee vaikka kirjoitusvirheen, sillä se ei haittaa. Se vain tekee kalenterista persoonallisemman näköisen.

Kalenteriaukeaman tuunauksen aloittamisessa tärkeintä on siis rohkaista mielensä ja yksinkertaisesti aloittaa tuunaaminen.  Alla olevista kuvista näet, miten helposti alkuun pääsee. Tarvitaan vain koristeltava kalenteriaukeama,

 

Washiteippiä, sakset ja kyniä.

 

Washiteipeistä voi helposti leikata kalenteriin lippuja tai viirejä leikkaamalla teipin toisesta päästä pieni kolmion muotoinen pala pois. Lisäämällä viirejä sinne tänne viikkoaukeamalla saa heti paljon elävämmän näköisen.

 

Kuvan yläreunassa olevan washiteipin olen teipannut siten, että se meni yli kalenteriaukeaman yläreunan. Leikkasin ylimääräiset teipit pois ja näin sain juuri sopivan leveän teipin yläreunaan, sillä en halunnut teipin menevän kuukauden ja viikkonumeron päälle.

 

Näin helpolla pääset siis alkuun kalenteriaukeaman tuunauksessa. Itse tykkään koristella viikkoa vielä lisää jälkikäteen, kun olen ensin kirjoittanut ylös kaiken tarvittavan viikon menoista ja muistettavista asioista.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *