Anna-Johanna täällä, heips!

Olen paljasjalkainen lahtelainen ja ylpeä siitä, kuten me lahtelaiset tuppaamme olemaan. Olen avovaimo ja joulukuussa syntyneen pikkuneidin äiti. Perheeseemme kuuluu myös kaksi rescuekoiraa ja kaksi kotimaista kissaa. Olen mieheni huonekasvien arkkivihollinen, kahvin suurkuluttaja sekä omien rutiinieni suurin rakastaja. Oikeinkirjoituksen kukkahattutäti, hullunkuristen sanojen liikakäyttäjä ja somen orja.

Nippelitieto minusta voisi lisäksi olla se, että olen raskaansarjan leffafani. Jopa siinä määrin, että pystyn käymään kokonaisia keskusteluja pelkillä leffarepliikeillä, teen omia käännöksiä sekä aina irtoaa osuva imitaatio tilanteeseen kuin tilanteeseen! Olen siis melko omituinen höpöttäjä jos oikein omieni keskuudessa satun olemaan. Positiivista on kuitenkin se, että osaan sujuvasti nauraa myös itselleni jo tässä vaiheessa elämää. Ikäähän on siis tarkka tasaraha, 30 vuotta.

Ajatuksiani tuuletan parhaiten lähinnä kirjoittamalla. Kalenterituunauksella taas toteutan luovaa puoltani. Ei sen taidetta tarvitse olla – kunhan se on minun näköistäni. Siihen tämä kalenterituunaus on ah, niin täydellinen harrastus! Rentouttavaa ja toisaalta kuitenkin sellaista, missä pystyy itseään kehittämään ja opettelemaan uutta. Musiikki on myös lähellä sydäntäni ja etenkin lyriikoilla on kirjoittelussani suuri rooli.

Anna-Johanna, kalenterimaanikko. Nyt se on sanottu. En tosin aina ole tiennyt sitä. Sen olen tiennyt, että rakastan päiväkirjojen kirjoittamista, tsemppilauseiden rustaamista sekä listojen laatimista. Esteettisyys ja kuvat ovat minulle hyvin tärkeitä. Paperituotteet ovat olleet in niin kauan kuin muistan – muistikirjat, vihot, skräppipaperit ja kaikki maailman ihanat kalenterit!  

Vaihdoin ennen kalenteria kaksi kertaa vuodessa. Ihastumista kesti tasan sen aikaa, että tuli seuraava ihanuus vastaan ja se oli taas menoa.. Sitten tutustuin Kalenterimaniaan aivan vahingossa Facebookissa. Koin kirkastumisen: yhdessä kalenterissa on kuin onkin mahdollista saada joka viikko aikaan hullaannuttava, uuden kalenterin tunne! Sitä siis tavoittelen kalenterin käytössäni. Käytän paljon kuviopapereita, journaling cardseja, tarroja, washiteippiä ja erilaisia kyniä tuomaan tunnelmaa juuri siihen viikkoon. Ja seuraavalla viikolla on aina uudet kujeet! Ja sitä seuraavalle on vähintään jo ideoita jonossa.

Eipä se yhteen rakkauteen jäänyt, tietenkään. Käytössä minulla on nimittäin tällä hetkellä kaksi kalenteria. Olen aivan rakastunut Heidi Swappin Memory Planner Largeen! Minulla se on kotikalenterina ja monesti auki askartelunurkkauksessani. Koristelen sivuja runsaasti ja rei`itän sekaan saapuneita kortteja ja kaikkea, minkä jostain syystä haluan säästää. Se tulee olemaan valtaisa paketti kaikkea mahdollista ja mahdotonta siihen mennessä kun vuosi loppuu! Muistona siitä tulee ihana selattava myös pikkuneidille aikanaan – kirja meidän perheen arjesta hänen ensimmäisen ikävuotensa aikana.

Toisena kalenterina minulla on aktiivisesti käytössä Traveler`s Notebook. Näin lähtötilanteessa sisällä on kalenteriosa, Smash book/Junk journal, Project me sekä oma vihko Kalenterimanian juttuja varten. Välissä pari inspiroivaa postikorttia, takataskussa reilusti muistilappuja, washisampleja ja kuviopapereita. Päiväkirjamaisena kalenterina toimiva TN tulee näkemään elämää, sillä se tulee olemaan aina mukanani. Mukaan pikkuinen penaali parille kynälle, liimalle, pikkusaksille ja viivottimelle niin tuunaussetti on valmis!  Eli seuraavan kerran kun pikkuneiti nukahtaa shoppailureissulla niin otan kahvilasta nurkkapöydän, tilaan kahvin, kaivan tarvikkeeni esille ja annan ajatuksen lentää!

Kalenterimania.

Minulle siitä on lyhyessä ajassa tullut enemmän kuin harrastus. Päivä alkaa ihanien ryhmäläistemme kanssa offissa turisemalla – aamukahvia juoden sillä aikaa kun pikkuneiti nukkuu aamun mikrouniaan. Päivän mittaan tulee aina mahdollisuuksien mukaan täytettyä omia kalentereita kaikilla näkemyksillä siitä mitä on ollut, mitä on ja mitä on ehkä tulossa. Muiden ideoista, uusista pakkomielteistä ja elämän menosta yleensäkin kuulee ryhmässämme myös pitkin päivää ihan yötä myöten. Hyvän yön toivotuksia saa yhden toisensa jälkeen tästä tiiviistä porukasta ja yön voikin sitten nähdä makeita unia uusista plannerointi-ideoista…

Tällaista se on – minun kalenterimaniani.

 

Millaista on sinun kalenterimaniasi?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *