Sain kunnian aloittaa uuden haasteen. Tällä kertaa haasteena on kertoa, mitä haluaisin vielä oppia.

Ensimmäisenä mieleen tuleekin leimailu. Mulla on paljon leimasimia – hyvin kauniita sellaisia. Mutta en vaan osaa käyttää niitä! Onhan Mirppu mulle leimailua opettanutkin vähän, ja voisin kuvitella osaavani sen verran että voisin käyttää niitä. Mutta kun kokee, ettei osaa niin sitä ei myöskään osaa hyödyntää kalentereihin!

Toisena mielessä on heti nyt monien ihastus – Bujoilu. Pistevihko on, kyniä on jos jonkinmoisia ja ideoita pursuaa ovista ja ikkunoista. Jostain kumman syystä en vain osaa aloittaa. Ja niin vielä toistaiseksi vain ihailen pistevihkoani, miettien miten lähtisin toteuttamaan ideoitani.

Nyt täytyy kolmanneksi mainita se, että haluaisin oppia pitämään työpöydän järjestyksessä. Juuri nyt kun sain itselleni hienon työpöydän, ja osasin jopa järjestää sen juuri niin kuin pitääkin. Nyt voin vain toivoa että osaisin pitää sen myös siistinä!

Viimeisenä voisin sanoa suoraan kalligrafiaa. Se on yksi asioista joita aina olen halunnut oppia – pitäisi mennä vaikka jollekin kurssille jotta sitä oppisi. Tai sitten vaan yksinkertaisesti kärsivällisesti harjoitella, harjoitella ja vielä kerran harjoitella.

Mitä sinä haluaisit oppia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *