Meillä pärähti Mira R:n postauksen myötä käyntiin taas uusi haastepostausketju ylläpidon kesken, ja tänään on mun vuoro kantaa korteni tähän kekoon. Haasteen ideana on valita yksi asia kynän lisäksi, jolla aukeama tuunataan. Kaikki joille oma tuunaustyylini on yhtään edes vilaukselta tuttu, voivat ehkä jo vähän kyseenalaistaa osallistumiseni haasteeseen, kuten tein itsekin. Tykkään käyttää paljon kaikkea aukeamissani, ja ensimmäisenä lukiessani haasteideaa naurahdin hieman epätoivoisena ääneen. En tahdo tuijottaa kurjaa aukeamaa kalenterissani, joten ryhdyin lähinnä etsimään haasteesta porsaanreikää muiden valikoidessa sitä ’yhtä asiaa’. #SorryNotSorry, yp-tytöt! Yhdeksi asiakseni valitsin hieman kryptisesti ’liimautuvat asiat’, joka antaa miellyttävästi pelivaraa runsaudenhullulle tuunaajalle.

Tuunausalustani on tuttuun tapaan Color Crushin kultainen personal-kokoinen planner, jota olen tuunannut aiemmin blogissa täällä. Ja koska olen joissain määrin tapojeni orja, lätkin ensimmäisenä runsaasti washeja sivuille. Kuvan ottamisen jälkeen lisäsin vielä ihanaa kirkasta oranssia, joka on todellakin neon.

Korteni tähän haastekekoon on muutenkin hieman rebel rebel, joten viikkoaukeamakin on hieman erikoinen marraskuuhun nähden. Rakastan Halloweenia ihan naurettavan paljon, ja ajattelin että on hauska kaiken jouluhössötyksen keskelle ottaa vielä askel taaksepäin ja palata hieman kummitusten ääreen. Ja mikäpä olisikaan sopivampaa tällaiselle kotikummitukselle kuin ihana Halloween-aukeama!

Suurin osa käyttämistäni tarroista on pitkään tätä viikkoa varten hilloamastani Paper Housen setistä, jonka taisin käyttää melkein kokonaan tähän yhteen aukeamaan. Tarroissa on ihanasti foilattuja kohtia, tarpeeksi kummituksia ja lepakoita, ja ne suorastaan huusivat nimeäni löytäessäni ne. Paper Housen tarrat ovat saaneet kaverikseen parista muusta Halloween-arkista nappailemiani tarroja sekä washeja.

Jossain vaiheessa tuunaustani tajusin, että olen peittänyt laittamistani washeista varmaan 80% tarroilla, ja olisin ihan hyvin voinut jättää ne pois ainakin toiselta sivulta. Näin olisin saanut myös aihealueeksi rajattua vain ”tarrat”, mutta näillä nyt mentiin kun ei oltu kaukaa fiksuja. Aukeamasta tuli yksi lemppareistani vähään aikaan, ja toivoisin jokaisen viikon olevan jatkossakin Halloween-aiheinen. Ehkä mun pitää vaan ottaa käytännöksi joku ikuinen Halloween, niin saisin tämän teeman toistumaan ihan jokaisena vuodenaikana.

Nyt mulla on kuitenkin hyvä syy myös ostaa lisää Halloween-tarroja, kun onnistuin käyttämään niin ison osan omistamistani. Aina on mukava saada hyviä tekosyitä kalenterishoppailuun, ja tästä paremmaksi ei enää päästä. Valmis aukeama ennen sen suurempia kirjoituksia vielä tähän perään, jotta pääsette kunnolla vielä fiilistelemään tämän vuoden mennyttä Samhainia.

Mikä on teidän ehdoton ykkösjuhlapyhä? Odotetaanko teillä enemmän joulua, vai kaihertaako jollain muullakin kaipuu kurpitsoihin?

– Milja

P.S. Moni käyttämistäni tuotteista näyttäisi löytyvän Chic Companyn syystavaroiden välilehdeltä täältä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *