Alunperin olin ajatellut käyttää die cutseja tämän haasteen toteuttamisessa, mutta koska leimailu kiinnostaa ja olen siitä useasti ryhmässäkin kysellyt, päätin tarttua härkää sarvista ja käyttää leimoja. Minullahan on siis leimoja vaikka muille jakaa, niin koristeellisia, kuin käytännöllisiä (en keksi sanalle functional järkevämpää suomenkielistä vastinetta), mutta musteita on vain muutamia ja nekin yllättäen pinkkejä. Mustaakin mustetta toki on, mutta koska tässä haasteessa on tarkoitus käyttää yhtä asiaa, niin päädyin värilliseen musteeseen. Jos leimailisin mustalla musteella haluaisin värittää kuvat, mutta se jääkööt toiselle kertaa.

Valitsin aukeamaksi tammikuun viimeisen viikon, jolle osuu myös kuunvaihde. Koska viikko on vasta tulevaisuudessa ei minulla ollut tiedossa muita menoja kuin keskiviikon perhekahvila ja kuunvaihteen kaupapreissu. Käyn siis kerran kuussa isommin kaupassa ja ostan mm pakkasen täyteen lihoja, leipää yms. Kuun edetessä ostan sitten lähinnä kasviksia/vihanneksia ja maitoa. Tämä säästää rahaa (ainakin omalla kohdallani) koska jos käyn viikottain kaupassa, ostan kaikkea turhaa ja tarpeetonta.

Haaste osoittautui todellakin haastavaksi haasteeksi, koska en pidä ”tyhjistä” aukeamista, tykkään laittaa paljon tarroja ja washia, leimoilla en saa samanlaista yltäkylläisyyttä aikaiseksi. Käytössäni minulla oli Lawn Fawnin Dye Inkit (sävyissä Ballet Slippers ja Bubblegum) ne kuitenkin vuotivat sivusta läpi. Sinäänsä asia ei häiritse minua, mutta koen tärkeäksi mainita tämän, koska osaa ghostaaminen häiritsee. Niiden lisäksi käytin Priman Chalk Inkiä (olen ostanut tämän Vihkokaupasta, mutta tällä hetkellä tuote on loppu), josta pidän kovasti kokonsa puolesta. Se jättää paperille ihanan vahamaisen jäljen. Näitä pitäisi hankkia lisää sillä minulla oleva hailakka pinkki on TODELLA hailakaa, eikä käytännössä näy mihinkään.

Ongelmaksi muodostui se, että LifePlannerista ei saa sivuja irti, toisin kuin esimerkiksi Happy Plannerista jolloin leimaaminen on helpompaa myös reunakohdissa. En heti osannut ottaa tätä huomioon akryylipalikan kanssa ja useampaan otteeseen jouduin miettimään miten leiman sijoitan akryylipalikkaan jotta saan sen haluamaani kohtaan. Edelleen siis koen leimailun hankalana, mutta uskon että se on hauska lisä aukeamiin.

Aukeamassa on kuitenkin ne elementit mitä aukeamissani yleensäkin on: turhanpäivästä koristetta, inspiraatiolausetta ja tärkeät asiat (aamupunnitukset, perhekahvila ja ostosreissu). Minua jäi harmittamaan etten omista ”weekend”-leimasinta, sillä käytän lähestulkoot joka aukeamassa weekend-tarraa. Huomasin myös että leimailutaitoni eivät todellakaan ole kummoisetkaan (huolimatta siitä, että Camilla on neuvonnut minua..), mutta hei kaikkea voi opetella!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *