Noin kuukausi sitten Nova Melina Designin yrittäjä otti minuun yhteyttä ja kyseli saako ryhmässä mainostaa arvontaa. Nimi oli jo ennestään minulle tuttu, mutta kävin läpi yrityksen sivut kuten aina kun tällaisia kyselyitä tulee. Ja se oli sitten menoa se, Nova Melinan tuotteet vakuuttivat minut niin kauneudellaan, kuin valikoimallaankin. Olen aina arvostanut kotimaista käsityötä todella paljon joten tottakai arvonnan mainostus oli ok. Samalla sovimme muutamasta muusta muusta yhteistyökuvioista joista yksi on tässä postauksessa esittelemäni penaali. Kerroin että ongelmaksi on muodostunut minulle niin rakkaat Tombown kynät joiden pituus on 19cm, ne eivät yksinkertaisesti mahdu järkevästi yhteenkään valmispenaaliin. Nova Melina suunnitteli ja toteutti minulle Liberty Art Fabrics-kankaisen penaalin jonka pituus on 22cm.

Penaali onkin ehtinyt vilahdella mm Instagram-kuvissani ja Facebookin livessäkin se on esitelty. Penaali on vuoritettu, sisävuori on mustapohjainen ja siinä on kullan värisiä palluroita. Erittäin kätevää, kun ottaa huomioon sen, että minulla on aiemmin useamman kynän korkki lähtenyt irti ja värjännyt aiemmat penaalini sisäpuolelta. Tuoreessa muistissa on edelleen myös kouluaikojen ärsytys, terotusroskat penaalissa ja lyijykynien tahrat. Päälipuoli on kuitenkin äärettömän kaunis, keväinen kuosi jonka erotan helposti mustan laukkuni syövereistä.

Hauskana yksityiskohtana penaalissa on donitsi-vedin! Vaikka penaali vaikuttaa pieneltä on se todella tilava. Tällä hetkellä mukanani kulkevat lempparikynäni joita on 28 kappaletta. Ne mahtuvat vaivatta penaaliin, enkä pelkää penaalin ratkeavan liitoksistaan. Ja eihän käsin, hyvin tehty tuote oikeasti helposti ratkeakaan. Nova Melinan tuotteista näkee ja tuntee, että ne on kaikki rakkaudella tehty ja toteutettu ja voin lämpimästi suositella hänen tuotteitaan kaikille.

-Mirppu

ps. Kuvissa vilahtelevat joutsen-kynät ovat myös myynnissä Nova Melinalla! Niillä on jotenkin todella pehmeä kirjoittaa ja muste on mustaa, suosittelen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *