Cori Spiekerillä on ollut erittäin iso merkitys Kalenterimaniaa perustettaessa, joten on vain loogista, että tämä upea nainen nostetaan näkyvälle paikalle #PlannerBoss-sarjassa. Cori Spieker tunnetaan kalenteripiireissä myös nimellä The Reset Girl, josta on muodostunut hänen oma brändinsä. Corin tarina alkaa Instagramista muutama vuosi sitten, vuosien varrella hänestä on tullut, noh, ihan tunnustetusti jonkinlainen johtohahmo kalenterimaailmassa. Cori järjestää workshoppeja, järjestää ja osallistuu erilaisiin aiheeseen liittyviin tapahtumiin, sekä luo erilaisia yhteisöjä, jotka ovat enemmänkin tavallaan perheitä, hyvin yhteisöllisiä joissa jaetaan omia kokemuksia ja ammennetaan inspiraatiota muista. The Reset Girlillä on myös oma nettikauppa.

Cori on hyvä esikuva monelle, sillä hän on tehnyt mahdottomasta mahdollista. Cori on avoimesti kertonut hankaluuksista jotka varjostivat hänen ”aikuiselämänsä” alkutaipaletta. Hän oli yksinhuoltajaäiti ilman rahaa (tai ylimääräistä aikaa) ja kamppaili paitsi yksinäisyyden, myös masennuksen kanssa. Cori on esimerkki siitä, ettei elämä ole mitään ruusuilla tanssimista, mutta kovalla työllä unelmien saavuttaminen on mahdollista.

The Reset Girl on nimensä mukaisesti brändi, joka tukee uusia alkuja. Corin mukaan ei ole koskaan myöhäistä aloittaa alusta. Ja juuri tämän ajatusmallin ympärille on koko brändi rakennettu. Useat Corin workshopit ja yhteisöt ovat nimenomaan itsetutkiskeluun ja uusien polkujen löytämiseen keskittyviä. Corilta löytyvät kuukausittaiset haasteet ja maailmanlaajuista suosiota kerännyt Late Night Crafty Club. Myös Cori liputtaa positiivisuuden puolesta, joten hän sopii hienosti Kalenterimanian ajatusmaailmaan. Positiivinen ajattelu luo positiivisuutta, negatiivinen ruokkii negatiivisuutta.

Usko on iso osa Corin elämää ja se näkyy The Reset Girlin tuotteissa. Cori on mm. luonut inserit, jotka kantavat nimeä Faithful Girl Planner Edition, joihin kannattaa tutustua mikäli usko on lähellä omaa sydäntä. Inserit ovat saatavilla niin mustavalkoisina, kuin värillisinäkin ja ne on tarkoitettu A5-koon kalenteriin. Insertit on jaettu vielä teemoittain. Myös Faithul Life Clubiin kannattaa tutustua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *