On aika palata ihanan Noteworthy sarjan pariin, ja tässä postauksessa toteutan Kesämiittiin liittyvän viikkoaukeaman sarjan omilla tuotteilla. Kaikki tuotteet on saatu PikkuLeppikseltä ja postaus on toteutettu osana yhteistyötä. Koska en halunnut tehdä ihan tavallista ja ”mirppumaista” aukeamaa, lähdin toteuttamaan aukeamaa sarjan ”things to do”-setin muistilapuilla. Käytän yleensä aukeamillani paljon boxitarroja, joihin kirjoitan menot. Tässä kalenterissa ne ovat oikeastaan turhia, sillä Noteworhyn paperi on paksu ja kestää lähestulkoon minkä tahansa kynän. Mutta koska pidän boxien visuaalisesta ilmeestä, halusin käyttää niitä silti.

Kuten ryhmäläiset tietävätkin ovat aukeamani yleensä HYVIN täysiä. Käytän paljon funktionaalisia tarroja kuvaamaan tekemisiä ja tyhjiä aukkoja täytän mieluisillani koristeellisilla tarroilla. Koska tämä aukeama on tehty jo ennen Kesämiittiä (myös, jotta muistaisin kaiken miittiin liittyvän), saattaa se vaikuttaa jonkun silmään tyhjältä. Pastel Huesissa on myös se hyvä puoli, että aukeama on jo itsessään värikäs, eikä siksi aiheuttanut minulle mitään ahdistusta sen osalta, että valkoinen paperi pitäisi saada täyteen. Pidän pohjasta valtavasti, vaikka tiedostankin, että osa pitää sitä varmasti rajoittavana.

Erityismaininta on pakko antaa sarjan tarroille, joissa on oikeasti todella kiva liimapinta! Tarrat pysyvät napakasti paikoillaan, mutta ne on myös mahdollista siirtää toiseen kohtaan, jos niin haluaa. Sarjan washiteipit ovat hämmentäviä, holoteippi on liimaltaan aika huono ja paikkailin sitä Priman liimakynällä, sen sijaan muut, eli ne perinteiset ”paperiset” teipit pysyvät kyllä paikoillaan ilman mitään ongelmia.

Muita Noteworthy postauksia blogissa pääset lukemaan tämän linkin kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *