Sain kunnian tutustua 2019 vuoden uutuuskalenteriin Elina Salmiselta. Olin kerennyt ihastella kalenterin ennakkokuvia sosiaalisessa mediassa ja kun kuulin saavani kalenterin arvioitavaksi, en meinannut pysyä housuissani! Elina Salminen liikuttaa tuhansia koskettavilla runoillaan, itse olen myös Salmisen tekstien suuri fani ja kirjahyllystä löytyykin kolme runokirjaa.

Mutta itse asiaan! Kesken kalenteri on vuodelle 2019 saapunut uutuus ja on jo tilattavissa Elina Salmisen verkkokaupasta. Kalenterin ulkoasu on äärimmäisen kaunis ja yksinkertaisen herkkä. Joutsenet puhuttelevat monia ja oikeastaan en olisi kannessa nähnytkään mitään muuta, niin hyvin se sopii Elina Salmisen maailmaan. Kannen valokuvan on ottanut Janne Gröning ja kalenterin valmistajana on Putinki.

A5- kokoinen kalenteri on sidottu ja testikääntelyssä kestävän oloinen. Kalenteri alkaa vuosisivuilla, nämä alkavat jo 07/2018 ja jatkuvat siitä suoraan vuoteen 2019. Viikkoaukeama alkaa 24.12.2018, jolloin kalenterin voi jo jouluna ottaa käyttöön. Kalenterin lopusta löytyy vuosinäkymä myös vuodelle 2020, joten suunnitellua voi tehdä myös seuraavalle vuodelle. Kalenterin välissä on myös lukunauha, jolla on kätevä merkata missä on menossa.

Kuukausi alkaa aina kuukausiaukeamalla. Ulkoasu on hyvin rauhallinen ja seesteinen. Kuukausinäkymään on merkattu liputuspäivät ja tämä on tosi hyvä, voi äkkiä tarkistaa miksi lippu liehuu jos ei sitä ulkoa muista. Vasemmassa reunassa näkyy myös viikkonumerot. Kuukausisivulla on myös tilaa muistiinpanoille sivussa, sekä myös alas mahtuu tekemään merkintöjä.

Kuukausiaukeaman jälkeen on runo-sivu sekä muistiinpanosivu. Muistiinpanotilasta iso plussa, sitä ei voi koskaan olla liikaa! Runot ovat ihana lisä kalenterissa ja on ihana, että jokaiselle kuukaudelle on oma runo. Runosivua voi halutessaan koristella, tilaa nimittäin on.

Viikkoaukeama jatkaa samaa rauhallista ilmettä. Sivut ovat blancot, joten päivät voi muokata omanlaiseksi. Viikonpäivän alle on merkattu nimipäivät ja tämä on erittäin mukava lisä, ehdottomasti päivätyn kalenterin etuja. Alhaalla näkyy kuukausinäkymä sekä vierestä löytyy muistiinpanotilaa. Viikkonumero näkyy oikeassa yläreunassa, tämä myös ehdottomasti plussa.

Viikkosivuille mahtuu hyvin tuunaamaan, mutta kokonaisuus on myös toimiva sellaisenaankin. Harmillisesti kalenterin omat viivat, numerot sekä tekstit paistavat sivuista läpi. Itseäni tämä ei juurikaan häiritse, koska tuunaan melkolailla valkoiset kohdat piiloon runsaalla koristelulla mutta mainitsemisen arvoinen asia kuitenkin. Paperi muutoin hyvin mukavan tuntuista ja laadukkaan oloista.

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kotimainen uutuus! Kaunis ja puhutteleva kalenteri on kirkkaasti kauneimpia uutuuksia, joita olen nähnyt. Minun sydämeni tämä uutuus ainakin vei, mitä mieltä sinä olet?

-Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *