Kun ensimmäisen kerran kuulin Metsän aika- kalenterista, olin välittömästi aivan innoissani! Metsä on viime vuosina ollut erityisen lähellä sydäntä ja tunnen sinne kaipuuta. Joten metsähenkinen kalenteri sai sydämeni hakkaamaan ilosta.

En yleensä tutustu etukäteen yhteistyössä tulevaan kalenteriin, mutta tämän kohdalla en malttanut odottaa. Katselin muutamia kuvia ja voin sanoa, rakastuin tähän kalenteriin jo ennen kuin se oli minulla käsissä! Kalenterien suhteen olen ollut levollinen pitkään, olen ihastunut moniin mutta Metsän aikaan tiesin rakastuvani.

Kun Metsän aika sitten saapui, tunsin oloni jännittyneeksi! Avasin kuoren livessä, joten ensireaktiot pääset katsomaan milloin vain. Voin sanoa, että kalenteri täytti kaikki odotukset ja vielä enemmän!

Kalenterin kansimateriaali on miellyttävää mattalaminointia, ja kansia todella haluaa silitellä. Tekstit kannessa on hopeat ja yleisvaikutelma on kaunis ja seesteinen. Kalenteri on täynnä kauniita kuvia, joiden avulla voi melkein tuntea olevansa metsässä! Taidokkaiden kuvien takana on Taina Kaarto ja niihin todella on vangittu metsän syvintä olemusta. Kuvien ohessa kalenterista löytyy Riitta Suomisen runoja ja aforismeja, joita löytyy myös viikkoaukeamilta. Tekstit tuovat kuvien kanssa kivaa lisää kalenteriin, niiden äärellä voi pohdiskella ja fiilistellä. Kalenterin taitto on Maarit Soinin käsialaa. Kalenteri on suunniteltu ja painettu Suomessa!

Metsän aika on A5 kokoinen ja kierresidottu. Kierteet tuntuvat vahvoilta. Kalenterin alusta löytyy yhteystietosivu sekä vuosinäkymä 2019 vuodelle. Viikkosivut on selkeät ja harmoniset. Kalenteri alkaa 24.12.18, joten jouluviikon ohjelmaa pääsee jo kalenteriin täyttämään. Päiviin on merkattu nimipäivät, juhlapyhät sekä kellonajat 8-20. Muistiinpanotilaa löytyy hyvin sekä sivun ala- että sivureunasta. Viikkonumero on merkattu sivun yläreunaan. Jokaisella viikkosivulla on mietelause sekä pieni kuva. Tykkään sivupohjasta valtavasti, toimii sellaisenaan mutta tilaa on myös tuunaamiselle. Paperi tuntuu hyvälaatuiselta ja arvostan seikkaa, että se on painettu ympäristösertifioidulle paperille! Testasin stabilon point 88- sekä mujin kyniä, nämä eivät tulleet sivuista läpi! Kalenterin välissä on hopeinen merkkinauha, jonka avulla löytää heti kuluvan viikon.

Kalenterin lopusta löytyy vuosinäkymä vuodella 2020, neljä kuvaa jotka voi vaikka irroittaa ja kehystää tauluksi sekä runsaasti muistiinpanotilaa. Viimeiseltä aukeamalta löytyy hauska metsälista, josta voit valita oman metsäsi sekä muovinen tasku, mihin saa tärkeät laput talteen.

Metsän aika 2019 on erittäin visuaalinen ja kaunis kalenteri. Kauniit yksityiskohdat ja toimivat viikkosivut tekevät siitä upean kokonaisuuden. Itse jään kaipaamaan viikkosivujen lisäksi kuukausisivuja, mutta sellaiset voi halutessaan lisätä itsekin. Käy kurkkaamassa ohjeet täältä. Kalenteri antaa sinulle metsäkylpyä silloin kun et metsään pääse, ja kenties saa sinut menemään metsäänkin useammin. Kalenteri on tilattavissa verkkokaupan kautta. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan.

-Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *