”Saanko esitellä vuoden 2019 kalenterini. Tässä on Battie”. Näillä lauseilla esittelin kalenterini Kalenterimanian facebook-ryhmässä. Ja nyt avaan sitä hiukan myös blogin puolella.

Kalenterit koetaan yleensä värikkäinä, vaaleanpunaisina, söpöinä ja kimaltelevina juttuina. Mutta onneksi kaikkien ei tarvitse tykätä samoista asioista, siksi minunkin kalenterini on sellainen kuin haluan ja toistaa niitä asioita ja värejä joista pidän.

Battie – kyllä, kalenterillani on nimi, onhan se persoonallinen! –  edustaa tyyliltään gootti/steampunk/vintagegenreä. Itse en ole gootti, mutta vilkaisu vaatekaappiin kertoo, että musta on yleisväri vaatteissani, kun taas mustat, harmaan ja valkoiset sävyt sisustuksessani. Joten myös kalenterini on musta. Battien pohjana on Glitterin personal-kokoinen rengaskalenteri, jonka ostin jo vuoden 2017 marraskuussa alennuksesta. Tämä on se kalenteri missä oli se valkoinen silmä. Ensitöikseni annoin silmälle ”maskaraa” värittämällä sen tussilla mustaksi. Koska silmä kuitenkin vielä kuulsi selvänä, keksin leikata kanteen vanhasta nahkahanskasta mustan lepakon. Liimasin sen ihan pikaliimalla kanteen, ja tähän asti se on siinä hyvin pysynyt. Pitkään pyörittelin kalenterin omia välilehtiä käsissäni, ja vaikka joukossa oli monta kivaa mustavalkoista, oli niissä kuitenkin liikaa vaaleanpunaista söpöilyä. Otin siis välilehdet sabluunoiksi ja piirsin niiden avulla uudet välilehdet. Pohjat ovst skräppipaperia, origamipaperia ja jopa ohutta lahjapaperia.

Keräsin välilehtiin kollaasina kuukauteen kuuluvia asioita. Lunta ja vaaleaa tammikuulle ja helmikuulle, huhtikuulle pääsiäisteemaa. Kesäkuukausille enemmän vintagea ja jopa pieni ripaus vaaleanpunaista!! Elokuussa on meidän hääpäivä, joten siinä on vähän hempeilyä 🙂 Syksyä kohti sävyt tummenevat ja jopa muuttuvat synkiksi. Aistittavissa on Halloweenia ja marraskuun synkkiä iltoja.

Esimerkiksi mustavalkoiseen syyskuun välilehteen on käytetty pohjana lahjapaperia, ylhäällä on pala kakkupaperia. Netistä tulostetun mustekalan alla on sulkawashia ja vanhaa kirjan sivua ja leipäkori on leipomon paperipussista leikattu!

Kuvat välilehtiin olen kerännyt mainoksista, lehdistä ja netistä. Esimerkiksi marraskuun välilehdessä oleva korkea kynttelikkö on kuva huonekalukaupan mainoksesta. Kaikki välilehdet olen lopuksi laminoinut, jotta saan ne kestämään koko vuoden.

Tyyliin sopivia gootti- ja steampunk-aiheisia tuunaustarvikkeita ei ole kovin paljoa suomalaisissa nettikaupoissa tarjolla. Olinkin siis iloinen, kun löysin tyyliin sopivat Sticky Notes -tarrat dashboardin taakse! Ja Tim Holtzin raaputuskuvat ja washiteipit!

Paljon olen löytänyt kuvia netistä ja olen myös ostanut muutamia valmiita kittejä ja tarroja Etsystä mm. Tapio’s Daughterilta, StrawberryLimeDesingnilta, CraftyPlannerShopista ja ForeverDaylichtStudiolta. Olen myös hakenut ilmaistulosteita Pinterestistä.

Olen aktiivisesti myös etsinyt ja ostanut Battieen tyyliin sopivia washeja. Ihan hirmuista määrää rullia en ole raaskinut uutena ostaa, mutta onneksi on lyötynyt muutava kiva manialainen, joka on myynyt minulle sampleja tummista/Halloween-aiheisista teipeistään.

Olen tehnyt yhtä lukuun ottamatta kaikki Battien klemmarit itse. Etutaskujen sieniklemmarin olen saanut ihanana yllärinä washivaihdosta, se näkyy tuossa ylempänä kuvissa. Klemmareista olisi tarkoitus jossain vaiheessa tehdä DIY-juttu tänne blogiin. Myös kalenterikorun olen tehnyt itse, tarvikkeet olen löytänyt Etsystä.

Vuosi lähenee pikkuhiljaa loppuaan. En malta odottaa näitä viimeisiä viikkoja, että saan Battien virallisesti käyttöön enkä kuluta kantta enempää pelkästään hiplaamalla ja huokailemalla!

Terkuin Saija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *