Helou helou helou! Tämän postauksen suunnittelemisen aloitin samantien kun fandom-haastetta alettiin ideoida. Katselin silloin juuri Gossip Girlin viimeistä kautta, ja päähän tulvi pilvin pimein monia eri yksityiskohtia sarjasta, jotka voisi tuoda kalenterituunaukseen elementeiksi. Ensin mietin sarjan päähahmojen tuomista aukeamalle, mutta se tuntui kuitenkin hieman tylsältä valinnalta. Pienen hetken harkitsin hahmojen itse piirtämistä, mutta luovuin tästä ajatuksesta kun muistin yhden tähän suunnitelmaan vaikuttavan piiikku jutun – en osaa piirtää ihmisiä.

Tein itselleni listan asioista ja yksittäisistä esineistä jotka tulivat sarjasta mieleen. Sitten oli aika selata Pinterestiä kuin viimeistä päivää, ja etsiä juuri ne omaan silmään täydellisimmät Gossip Girl-fiilistä henkivät kuvat aukeamalle. Musta korkokenkä taitaa tulostamistani kuvista olla ainut, joka on mukana vain henkimässä sarjan henkeä yleisesti, kaikilla muilla elementeillä on tarkka tarkoituksensa. Sarjaa muutamankin jakson katsoneet tunnistavatkin melko varmasti esimerkiksi Prada- ja Sateenkaarinainen- taulut.

Useampikin kuva ja teksti viittaavat vahvasti sarjan Blair Waldorfiin, sekä Blairin suhteeseen Chuck Bassin kanssa. Pinkit pionit, Dom ’95, molemmat vasemman sivun lainaukset… Itse olen hyvin vahvasti tunne-ihminen, ja itken useasti sarjoja ja elokuvia katsellessani. ”The worst thing you’ve ever done, the darkest thought you’ve ever had, I will stand by you through anything.” Tämä lause on yksi monista tämän sarjan lauseista, jotka avasivat allekirjoittaneen kyynelkanavat. Pinkillä kirjoitetun lauseen kohtaus ei jäänyt sekään kauas samasta reaktiosta..

Tulostettujen kuvien lisäksi halusin toki aukeamalle muutakin koristelua. Tarroja ja washi-teippejä sekaan siis, sekä jo yllä mainittu käsin kirjoitettu sitaatti sarjasta. Mielikuva Gossip Girlistä sarjana on vaikkakin draaman täyteinen, myös elegantti, tyttömäinen ja muodikas. Halusin tuoda tätä esiin pitämällä värimaailman hillittynä, ripauksella mustaa tuomaan aukeamalle kontrastia ja särmää. Lopputuloksesta näkee mielestäni hyvin mistä se on saanut inspiraationsa, mutta ei kuitenkaan aivan täysin ilmeisesti. Kenties jos ei ole Gossip Girliä koskaan katsonut, näyttää aukeama ehkä vain tyttömäisten asioiden yhdistelemiseltä…?

Ennen minua sisäiset fanityttönsä tämän fandom-haasteen parissa ovat vapauttaneet Piia, AJ sekä Mirppu.

♥, Inka

2 Comments on Plan with Inka – Gossip Girl (Fandom-haaste)

  1. Tää kalenteri on täydellinen ❤ pitäisköhän itsekin tuunata oma kalenteri, ootko mistä hankkinut kalanteri pohjasi?

    Ladyymode.blogspot.com

    • Tää kalenteri on Recollectionsin kalenteri! 🙂 Tätä merkkiä ei Suomesta valitettavasti saa, ja tämän kyseisen kalenterin metsästin itse ebayn kautta. /Inka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *