Ostin eräältä Kalenterimanian jäseneltä Kalenterimanian minimiitissä aivan ihanan yhdistetyn päiväämättömän kalenterin ja bujon eli bullet journalin. Se on täydellisen kokoinen kulkemaan mukanani aina ja kaikkialla missä tahansa käsilaukussa. Suunnitelmanani oli aloittaa bujon tekeminen ja koristelu, jotta saan siitä itselleni bujon tälle vuodelle. Vaan kuinkas sitten kävikään…

Olin jo etukäteen valinnut kannen etutaskuihin värisävyiltään bujoon sopivia die cutseja sekä tarroja, joita voisin käyttää koristelussa. Uusi bujoni oli myös jo nimikoitu. Tästä suuret kiitokset ihanalle Sinille, joka ystävällisesti hoiti sen.

Kaiken piti olla hyvin ja valmiina aloitusta varten, mutta toisin kävi. Kun olin saanut kynän käteen, iski minuun niin totaalinen TSS eli tyhjän sivun syndrooma, etten yksinkertaisesti pystynytkään aloittamaan kirjoittamista. Minulla on tapana kirjoittaa ensin tekstit ja sitten vasta koristella aukeama, joten en halunnut poiketa kaavasta nytkään.

Onneksi minulla on olemassa tälle vuodelle sekä valmiita kalentereita että bujoja, joita pystyn hyödyntämään, ja ihanuus saa odotella kaikessa rauhassa parempaa inspiraatiota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *