Hyvää vuoden 2019 ensimmäistä viikkoa! Meillä on jo hyvin viimevuoden puolella pyörähtänyt käyntiin fandom-teemainen haaste, jossa jokainen ylläpitäjä on päässyt valitsemaan jonkun kirjan, elokuvan, tv-sarjan tai muun fanittamansa asian. Tämän teeman kanssa on sitten saatu nähdä ties millaista taidonnäytettä jo!

Viimevuonna ostin hyllyyni Vihkokaupasta ihanaakin ihanamman holo-Nuunan, jota en ole kuitenkaan ottanut käyttöön. Ajattelin alunperin rakentaa tälle vuodelle jonkinlaisen bullet journalin tästä, mutta jotenkin bujoilun alottaminen on aina tuntunut hirveän raskaalta. Fandom-haaste kuitenkin herätti kipinän tarttua johonkin uuteen niin Mirassa kuin Piiassakin, joten päätin Nuunani hetken tulleen juuri nyt.

Lord of the Rings, eli suomalaisittain Taru Sormusten Herrasta, on ollut jo pienestä asti yksi lempikirjoistani, ja myös elokuvaversiot siitä ovat todella lähellä sydäntäni. Olen myös hyvin varma, että suurin syy Uusi-Seelanti-obsessiooni johtuu elokuvien postikorttimaisista maisemista, sillä elokuvat on kuvattu juurikin kyseisessä maassa.

Päätin sisällyttää Valtasormuksen tuhoamisretkelle lähteneen poppoon aukeamani alareunaan tuomaan kivaa kontrastia taustan vuoristolle. Koin helpommaksi piirtää hahmot erilliselle paperille, sillä pidän suoraan vihkoihin ja muistikirjoihin piirtämistä aina hieman hankalana – varsinkin tällaisten yksityiskohtaisempien asioiden kanssa. Jälkeenpäin tuli kuitenkin todettua, että olisi kannattanut sutia vaan suoraan vuoristomaisemien päälle, sillä tämän irtileikkaaminen oli yhtä tuskaista kuin Tuomiovuoren kuumuuteen vaeltaminen.

Tarkoitus oli väsätä tammikuinen kuukausiaukeama, joten tarvitsin vielä paikat päivämerkinnöille. Tein ensin ympyrät painaen akryylimaalilla liimapuikon avustuksella, mutta lopputulos ei ollut tarpeeksi mieleeni, joten lisäsin päälle käsinleikkaamani paperinpalat. En suosittele, hommaa oli turhan paljon ja mielenkiintoni toteuttaa vastaavaa ratkaisua tulevaisuudessa on pienempi, kuin Gimlin mieltymys tulla heitellyksi.

Alareunaan lätkäisin aikoinaan Tigerista ostamiani glitterisiä kirjaintarroja, sillä en varmaan osaa enää tehdä mitään aukeamaa ilman jonkinlaista määrää glitteriä. Viikkonumerotarrat ovat Simple Storiesin tarroja.

Rasti seinään joka tapauksessa, sillä bujoni on nyt korkattu jollain tapaa. En vanno jatkavani tällä linjalla, mutta ainakin on tullut jotain uutta kokeiltua, enkä tehnyt vain perinteistä tarraöveriaukeamaa. Ei sillä, että niissäkään mitään vikaa olisi. Vaihtelu on vaan joskus ihan hauskaa.

Iloista loppuviikkoa kaikille!

~ Milja

Muut fandom-haasteen postaukset löydät näiden linkkien takaa: Piia, AJ, Inka & Mirppu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *