Olen pitkään suunnitellut tekeväni Harry Potter- aukeaman kalenteriini ja fandom- haasteen tiimoilta sain vauhtia hommaan.

Olen selaillut pinterestiä lukemattomia iltoja, ideoinut ja innostunut monista ideoista. Koko ajan mielessä kuitenkin pyöri alkuperäinen ajatus, viikkoaukeama omasta tuvasta inspiroituneena! Olen joskus tehnyt netissä testin mihin tupaan kuulun ja testi ilmoitti tuvaksi minulle Hufflepuff eli Puuskupuh. Tunnistan kyllä itseni tähän tupaan kuuluvaksi, joiden jäsenille ominaista on kiltteys, luotettavuus, rehellisyys ja ahkeruus. No myönnettäköön, olen joskus aika laiska.

Aukeaman värit valikoituivat Puuskupuhin myötä mustaksi ja keltaiseksi. Tuvan maskotti on mäyrä ja halusin tämän saada jossain muodossa aukeamalle. Halusin muutenkin haastaa itseäni, joten päädyin piirtämään. Minulla olisi ollut laatikossa Harry Potter- tarroja, mitkä sain siskoltani Lontoon reissulta, mutta haasteissa tykkään astua mukavuusalueen ulkopuolelle.

Aloitin piirtämällä mäyrän ja velhotytön. Halusin leikkisyyttä, ja keveyttä sivuille. Piirsin hahmot tulostusparille, jonka avulla saisin lokerikkoa piiloon. Kun olin piirroksiini tyytyväinen, liimasin paperit paikoilleen.

Kaivelin tarroistani keltaisia ja mustia tarroja, sommittelin niitä ja washiteippiä paikoilleen. Boksitarrat liimasin niiden menojen kohdalle, jotka on jo tiedossa. Minulla on aika tuttu rytmitys päivissä, joten laitoin to do- listoille paikat valmiiksi. Tykkään viikon kuluessa täydentää sivuja, joten jätin tarkoituksella tilaa.

Liimauksesta johtuen sivut lähtivät aaltoilemaan, joten saivat suoristua painon alla! Sen aikana keksin vielä täydentää piirroksia lisää. Värittelin piirrokset puuväreillä, kaavailin alunperin vesivärejä mutta en jaksanut enää odotella kuivumista, ja uutta suoristelua. Sivut eivät suoristuneet täysin, vaikka olivat useamman päivän painon alla. Ehkä niissä on taikaa!

Tykkään kyllä haasteista, niissä tulee helposti ajateltua erilailla kuin normaalisti ja aina syntyy piristävän erilaisia aukeamia. Käy katsomassa miten Suvi, Eija, Milja, Mirppu, Aj, Piia, Nanna, Carita ja Inka ovat toteuttaneet omat aukeamansa.

-Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *