Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Ihanaa perjantaita! Tänään esittelen teille tuunailujani Ajaston Ark-kansissa. Tämän paketin olen saanut yhteistyössä Suomalaiselta kirjakaupalta mennessäni esittelemään Kalenterimaniaa heidän pisteelleen messuilla viime syksynä.

Arkissani on kaksi pistesivuista vihkoa ja vuoden 2019 kalenteri. Muistiinpanovihkoihin olen tehnyt messuilla demoaukeamia, ja nyt ne kulkevat mukana täytteenä ja ainavalmiina tilana ideoiden pulpahdellessa päähäni.

Arkin aukeaman kellonajoilla höystetty pystyulkoasu on vihdoin auennut minulle ja olen tajunnut kuinka kätevä se on, joten ykskaks yllättäin päädyin loikkaamaan tähän.

Usein aukeamieni koristelu lähtee joko jostain väristä tai tietystä tarrasta. Tämän ensimmäisen aukeaman koristelu lähti Vihkokaupalta ostetulla Paper Gardenin washilla.

Ark kulkee nyt kokoajan mukanani, joten aukeama täydentyy vähän röpelöisesti viikon mittaan, ja joskus merkintöjä tulee tehtyä pinkillä, joskus lilalla kynällä. Koristelut pidän jokseenkin maltillisena, jotta merkinnätkin oikeasti mahtuisivat aukeamille. (Köh)

Tämä erään tulevan viikon aukeama lähti liikkeelle Mambin mini-tarrakirjan vaaleanpunapalluraisella tarralla, jolla peitin alalaidan.

Jätin taas päiviin tilaa merkinnöille, ja keskitin koristelut alalaitaan. Käytin lisää Mambin tarroja ja Vihkokaupalta ostamiani suloisia fillari- ja eläintarroja.

Nyt on taas hetken verran julistettavissa kalenterirauha.

Kivaa viikonloppua just sulle, terkuin

Suvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *