Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Ajaston kanssa. Sain heiltä tutustuttavaksi Studia-lukuvuosikalenterin. Ylläpidon Mira teki helmikuussa Kalenterimanian Facebook -ryhmään livevideon, jossa selattiin Ajaston uunituoretta lukuvuosikalenterikuvastoa. Jo silloin Studia-lukuvuosikalenteri kiinnitti minun huomioni kauniilla, hempeän sävyisellä kannellaan.

Luulin aluksi kannessa olevaa eläintä laiskiaiseksi, mutten ole koskaan nähnyt istuvaa laiskiaista, eikä niillä ole pitkää kuonoa. Lopulta selvisi, että kannen eläin on rengashäntämaki, joita eräs Ajaston työntekijöistä oli nähnyt safarilla ja sen myötä ihastunut niihin. Kalenterin kannella on siis ihana tarina, joka tekee siitä entistä yksilöllisemmän.

Seuraavaksi mielestäni positiivisimmat huomiot Studiasta. Kalenteri on parikierresidottu, joka takaa sen, että kannet pysyvät kuosissa ja kalenteri kasassa kovemmassakin menossa. Kokonsa (85 x 162 mm) ansiosta Studia kulkee helposti mukana pienemmässäkin käsilaukussa. Iso plussa myös kuminauhasta, jolla kannet saa suljettua.

Kalenterin etusivulla on Ajastolle tuttuun tapaan kuvattuna harmaasävyinen kello sekä osa kalenteria näppäimistön päällä. Lisäksi sivun yläreunassa on vuosiluku, josta heti näkee, onko kyseessä vuosi- vai lukuvuosikalenteri. Tykkään siitä, että kannen avatessani vastassa on perinteinen Ajaston kuva.

Kalenterin alusta löytyy vuosisuunnitelma tämän vuoden heinäkuusta joulukuulle sekä koko ensi vuodelle. Sen jälkeen on henkilötietosivu ja liputuspäivät Suomessa vuonna 2019 sekä 2020.

Studiasta löytyvät vuosisuunnitelmasivut heinäkuusta 2019 lähtien kesäkuuhun 2021 saakka. Täten pystyn merkitsemään pitkälle tulevaisuuteen sijoittuvat tapahtumat itselle muistiin.

Viikkoaukeama on horisontaalinen ja kaikki päivälokerot samankokoisia. Lisäksi jokaisen viikon alussa on tilaa omille muistiinpanoille. Aukeamalta löytyvät viikkonumerot, nimipäivät, liputuspäivät sekä kuten kuvasta näkyy, myös kuun vaiheet.

Olen todella onnellinen uudesta lukuvuosikalenteristani, enkä millään malttaisi odottaa heinäkuuta, että saan ottaa sen käyttöön.

Kiitos vielä kerran Ajastolle yhteistyöstä!

Piia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *