Hellurei, ja tervetuloa takaisin seuraamaan miten me ylläpidossa haastetaan kerta toisensa jälkeen itsemme tekemään kaikennäköistä kivaa torstaipäivien iloksi! Piian korkkaama haaste on tällä kertaa Kalenterimanian Facebook-ryhmän haasteketjuihin perustuva – inspiraationlähde tuli valita ryhmässä jo aiemmin pyörineistä kuukausi- sekä teemahaasteista.

Varsinainen kalenterini ei tällä kertaa päässyt ollenkaan parrasvaloihin, vaan päädyin tarttumaan hyllystäni löytyvään Wreck This Journal -kirjaan
pitkästä aikaa. WTJ kulkee myös suomennettuna versiona nimellä Tuhoa Tämä Kirja, jollainen meillä pyöri värillisenä versiona myös ylläpidon kesken. Tovi sitten meidän YouTube-kanavalle lisätty video esitteli tuota Kalenterimafia-versiota, jolloin inspiraatiota oman kirjan tuhoamiseen löytyi siinä samassa.

Valitsin omaksi teemakseni helmikuisen kuukausihaasteen, eli lämmön. En kuitenkaan halunnut lähteä tekemään mitään hirveän yksityiskohtaista tällä kertaa, ja mielessäni oli ennemminkin rentouttava maaleilla sotkeminen. Siispä työvälineikseni valikoitui erilaisia siveltimiä ja mukavan lämminsävyisiä akryylivärejä, sekä WTJ:n käsky värittää koko sivu.

Viuhkasiveltimellä saa helposti tuotua maalipintaan hauskaa vaihtelua, ja hieman ”kulunut” ulkonäkö on nopeasti näyttävä. Lämpö näkyykin tässä haasteessa itselläni tasan vain maalien sävyissä, joten halusin tämän efektin tuovan omalla abstraktilla olemuksellaan edes jotain mielenkiintoista sivuille.

Päädyin lisäämään aukeamalle ainoastaan pelkistetyn kiemurakuvion, jonka sudin kuparisella, metallisen kiiltävällä akryylivärillä. Normaalisti kädenjälkeni on hyvinkin yksityiskohtiin tarttuvaa ja tyylini on realismiin pohjautuva, mitä maaleihin ja kyniin tulee, joten oli varsin vapauttavaa tehdä kerrankin jotain näin yksinkertaista ja nopeaa. Lopulta tämä oli kuitenkin juuri se mitä halusin – rentouttavaa maaleilla sutimista ja aukeaman tuhoamista. Aina haasteisiin tarttumisenkaan ei tarvitse olla mitään perfektionistista rakettitiedettä, joskus on vaan kiva osallistua.

– Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *