Kalenteriharrastuksen aloittamiseen ei tarvita suuria varastoja koristeita, kuten washiteippejä, tarroja tai muutakaan, vaan alkuun pääsee helposti minibudjetilla. Kaikki postauksessa käyttämäni tuotteet on hankittu paikallisesta Citymarketista, joten ne ovat helposti ostettavissa vaikka seuraavalla kerralla samalla, kun menee ruokaostoksille.

Kuvassa näkyvä vihko on perus ruutuvihko, jonka päällystin tapetilla. Tokihan kannen voisi koristella esimerkiksi lehdistä leikatuilla kuvilla ja teksteillä tai ihan tavallisella valkoisella paperilla, johon on piirtänyt haluamiaan kuvia.

Tavallisilla ruokakaupoista löytyvillä koulutarvikkeilla pääsee hienosti alkuun. Liimasin tapetin kiinni puikkoliimalla vihkon kanteen. Kynän ostin, koska siinä on kätevästi neljä eniten käyttämääni väriä samassa kynässä. Erivärisillä teksteillä saa kivasti elävöitettyä kalenteria, eikä välttämättä muita koristeita edes tarvita.

Aloitin tekemällä viikkonäkymän kynän ja viivoittimen avulla. Haluan, että viikonpäivät näkyvät yhdellä aukeamalla ja tykkään enemmän horisontaalisista päivistä, joten piirsin pohjan sen mukaan. Viikon olen jakanut niin, että ensimmäisellä sivulla on päivät maanantaista torstaihin ja toisella sivulla perjantaista sunnuntaihin sekä erillinen tyhjä laatikko esimerkiksi viikon huippukohdille tai muistiinpanoille.

Washeilla saa hienosti koristeltua aukeaman. Mikäli haluaa näyttävämmän lopputuloksen, kannattaa kokeilla liimata kahta washia päällekkäin. Vain oma luovuus on rajana niin washien käytössä kuin kalenterin koristelussakin.

Tarroilla koristelu tuo lisää näyttävyyttä viikkoon. Nykyään pienemmistäkin marketeista saattaa löytyä mitä erilaisempia tarroja, joten kannattaa pitää silmät auki, missä tahansa kaupassa liikkuukaan.

Näin helposti pääsee minimibudjetilla alkuun. Jos kaipaa vinkkejä aukeaman tekoon tai koristeluun, kannattaa tutustua Kalenterimanian Facebook -ryhmään ja Instagramiin.


Mikäli on ehtinyt keräämään jo jonkinlaisen varaston kalenterintuunaustarvikkeita, kannattaa osallistua erilaisiin ryhmän vaihtorinkeihin, kuten esimerkiksi washivaihtoon tai Happy Mail -rinkiin.

Lisää vinkkejä kalenteriharrastuksen aloittamiseen löytyy täältä blogista.

6 Comments on Harrastuksen aloittaminen minibudjetilla

  1. Heippa
    Olen satunnainen blogin lukija ja puolihullu kalenterintuunaaja.

    Haluaisin kiittää tästä jutusta ja toivoa kenties lisää pienen budjetin tuunausjuttuja.

    Itse pienituloisena aikanaan scräppäilyn kautta askartelun ja tuunaamisen ”löytäneenä” toivoisin että vaikka kaikilla ei samoja taloudellisia resursseja olekaan, olisi täälläkin monimuotoisuuden nimissä hyvä olla monenlaiseen budjettiin (ja miksei myös kykyihin [vammat ja sairaudet]) soveltuvia postauksia.

    En tunne Kalenterimanian jäseniä enkä ole Facebookissa joten en tiedä onko jäsenistö kuinka homogeenistä taloudellisten ym.resurssien suhteen.

  2. Suurkiitos tästä ihanasta ja niin järkevästä postauksesta! Mä oon alkanut minimalistiksi planneroinnin ja bujoilun suhteen. Bujoon käytän ainostaan kahta eri mustaa kynää ja that’s it. Katsoin kauhulla viimevuoden bujon budget- ja finance trackereita ja kaikkeen turhaan (vaikkakin kyllä niin ihanaan) oli mennyt reilu tonni. Siis tarroihin, washeihin, die cutseihin kaikenlaisiin erilaisiin kyniin ja vesiväreihin, joita en edes käytä. Ihan älytöntä! Tänä vuonna säästän ne rahat lomamatkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *