Olennainen osa matkavalmisteluja on tarkkaan harkittujen muistiinpanovälineiden pakkaaminen mukaan. Tällä kertaa matkani lähikaupunkiin kesti vain yhden hotelliyön, joten mukaan oli mahdollista ottaa vain tarpeellisin välineistö. Tällä kertaa mukaan lähti kahdelle A5-kokoiselle vihkolle suunnattu Traveler’s Notebookin tyylinen kansiratkaisu ja tietystikin kaksi kappaletta vihkoja. Ensimmäinen vihko on varattu ihanien yksittäisten arkihetkien taltioimiseen (esimerkiksi kahvilahetket) ja toinen vihko on pyhitetty Suomenmaan matkoille. Juuri tämän jälkimmäisen ns. reissuvihkon aloitin tällä reissulla.

Ennen matkalle lähtöä laadin reissuvihkoon listan matkalle pakattavista tavaroista ja vaatteista. Samaa listaa voin hyödyntää myöhemmin tulevan kesän matkoilla. Sitten kirjasin reissuvihkoon ostoslistat eri kauppoihin. Yllätyksekseni muistini toimi hyvin kaupoissa, eikä minun tarvinnut luntata ostoslistaani.

Lähtöaamuna taltioin aamuhetken kutkuttavan odottavaisen tunnelman vihkon sivuille. Tällä kertaa matka oli hyvin intensiivinen ja matkamuistiinpanot jäivät vähäisiksi itse matkan aikana. Kerkesin kirjoittaa hotellissa aamulla edellisen päivän tunnelmia ja tapahtumia. Ja tietysti taltioin myös ihanan hitaan hotelliaamun tunnelmat vihkoon.

Tarkasti valitut washit, kynät, kortit ja tarrat pysyivät hyvässä järjestyksessä pikkupussukassa matkan aikana. (Unohdin iltalaukun kotiin, joten pussukka toimi käsilaukkunakin illallisella.) Erityisen tyytyväinen olin pieneen ja monikäyttöiseen matkasettiin, johon kuuluivat mm. pikkusakset ja -nitoja.

Kulunut matka oli varsin lyhyt, mutta se oli hyvää harjoitusta kesää varten, jolloin matkaan myös pidempiä matkoja pitkin poikin Suomea. Silloin tietystikin pitää pakata matkalle mukaan laajempi repertuaari kaikenlaista tarpeellista ja ehkä tarpeetontakin koristetta vihkon sivuja koristamaan. Tuleville matkoille mukaan lähtee myös reissuvihkoni, jota voin myöhemmin selailla muistellen kesän 2019 matkoja.

-Marika

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *