Kun aloittelin kalenteriharrastustani syksyllä 2017, en ehkä ihan ollut kartalla mihin lähden mukaan. Katselin paljon inspiraatiokuvia monestakin eri lähteestä ja joululahjaksi sain ensimmäisen Traveler’s Notebookini, Priman Nomadin. Vihkoja sain myös, ja pian ostin niitä lisääkin. Ajattelin Weekly-vihkon tuovan helpotuksen, mutta en sitä kovin pitkään käyttänyt. Koin ehkä hankalaksi vihkojen jatkuvan irrottelun ja siirtelyn.
En ole erityisemmin listoja tekevää tyyppiä, joten kyseenalaistin jo koko kalenterituunausta. Sitten kuitenkin hurahdin bujoiluun eli bullet journaliin. Otin siitä selvää ja yritin tehdä bullet journaliani niin sanottujen yleisten sääntöjen mukaan. Eihän siitä mitään tullut. Ensimmäinen vihkoni bujoiluun oli kovakantinen Leuchtturm, väriltään valkoinen. Melko nopeasti tympäännyin lähes kaikkien kynien ghostaamiseen ja meinasin jo heittää koko kalenteriharrastuksen metsään.
Sitten kuitenkin aktivoiduin uudelleen Kalenterimanian Facebook-ryhmässä. Löysin kivan kaverin, jonka kanssa oli monenlaisia samansuuntaisia ajatuksia muutenkin elämästä. Hänen innostamanaan ostin Citymarketista pisteellisen vihkon, johon aloin pitämään uutta bujoa. Tällä kertaa unohdin säännöt ja tein sitä mitä huvitti. Se tuntui toimivan paremmin kuin hyvin! Kokeilin uusia asioita ja tykkäsin koristella sivuja.
Yksi asia vihkostani uupui, lay flat -ominaisuus. Oli raivostuttavaa pitää toisella kädellä vihkoa auki, kun asetteli washia tai kirjoitti jotain. Silloin ihastuin Auraan, joka oli vielä ennakkotilattavissa. Toimitus viivästyi, ja kun vihdoin sain Aurani käsiini, olin jokseenkin pettynyt. Luvattu lay flat -ominaisuus ei toiminutkaan. Sivujen värit olivat kuitenkin inspiroivat ja lähdin sitä jokatapauksessa täyttämään.
En kovin kauaa jaksanut taistella vastaan. Aura ei vain ollut minua varten. Harmitti, koska ennakko-odotukset olivat todella suuret ja sivut olivat ihanan paksut, niistä väreistä puhumattakaan. Olin jo ennen Auraa ajatellut, että hankin Nuunan muistikirjan. Se aukeaa flatiksi ja siinä on paksut sivut. Sillä hetkellä ei kuitenkaan ollut tarjolla yhtäkään itseäni kiinnostavaa kantta. Ei yhtäkään. Luin hyviä kokemuksia Artebenen muistikirjoista ja huhtikuussa tilasin sitten sellaisen.
En ole katunut hetkeäkään. Jo kannesta alkaen Artebeneni on kaikkea mitä toivoin. Se on yksinkertainen, mutta tyylikäs. Se on naisellinen, mutta ei överi. Sen sivut ovat tarpeeksi paksut, mutta kuitenkin ohuet. Siihen voi kirjoittaa lähes millä tahansa tussilla, mutta ghostaamista ei näy. Sitä on ihana katsella, koskea ja selata.
En ota paineita sen täyttämisestä. Teen omalla tyylilläni, päiväkirjamaisesti tapahtumia merkiten. Kokeilen uusia asioita, kuten leimasinmusteiden käyttöä. Liimailen sivuille asioita, piirtelen sinne, maalaan tai vain kirjoitan. Minulla ei ole teemoja, ei erityisiä tyylejä. Kokeilen jotain uutta, hylkään huonot ideat ja pidän hyvät.
Tästä harrastuksesta kuuluu tulla hyvä mieli, tästä kuuluu nauttia. Ei saa olla pakkopullaa tai tuputtamisen tuntua. Silloin kun nautit, tiedät että teet oikein.
(Niin ja se Priman Nomad on edelleen tallessa, uutta inspiraatiota odottamassa.)
-Heidi
Todella kauniita noi pelkästään mustavalkoiset sivut. Ja ihana mandala! Mun seuraavasta bujosta tulee kokonaan mustavalkoinen. Mäkin petyin Auraan tosi pahasti. Alle kymmenen sivua täytin ja nyt lojuu käyttämättömänä laatikossa. Tällä hetkellä käytössä Nuuna, mielettömän kauniit kannet, täydellinen pisteväli, kauniit puhtaanvalkoiset sivut, mutta valitettavasti jotkut kynät tulee läpi paperista. Seuraava on Archer and Olive, koska roudaan bujoani mukana kaikkialle ja tarvitsen kovakantisen (ja ne mustahopeiset kannet on kauniit). Eikä varmasti ghostaa!