Mitä plannerointi minulle on?

Täällä on jo kerrottu monenlaisista eri kalenterituunaustavoista ja tapojahan on juuri niin monta kuin on tuunaajiakin. Tai itse asiassa enemmänkin, koska moni tuunailija pitää useampaakin muistikirjaa yhtäaikaisesti. Ja jokainen tapa on ihan yhtä arvokas kuin joku toinenkin.

Minun plannerointihistoriani on pitkä. Päiväkirjaa aloin kirjoittamaan noin 5-vuotiaana, kun opin lukemaan ja jossain määrin kirjoittamaankin. Sitten mennessäni ensimmäiselle luokalle vuonna 1975 tulivat kuvioon mukaan Teinikalenterit. Koristelin molempia lehdistä leikatuilla kuvilla sekä tarroilla, joita vielä noihin aikoihin oli joka kaupassa ja niissä sitten käytiin kerjuulla. Saattoipa joskus saada tikkarin tai lakritsapatukankin, ja niiden paperit sitten teippailin talteen, etten unohtaisi mistä olin ne saanut. 

Yläasteelle mennessä Teinari sitten vaihtui kertaheitolla A5-kokoiseen kalenteriin, kun muistettavien asioiden määrä kasvoi merkittävästi. Ja samanaikaisesti valokuva-albumit alkoivat olla enemmän skräppialbumeja. Näitä nimikkeitä ei tosin silloin vielä tunnettu, mutta näin me viisikymppisetkin teidän ansiosta vielä opitaan uusia asioita. Kiitos siitä ihan jokaiselle!

Tällä hetkellä minulla on käytössä unipäiväkirja, joka on aina yöpöydällä, että saan kirjoitettua unet tuoreeltaan muistiin. Myös bullet journal minulta löytyy. Tämänhetkinen bujo on Ajaston pistesivuinen kirja. Pari ensimmäistä oli kierrekantisia viivoitettuja vihkoja, en paremmasta siinä vaiheessa tiennyt.

Bujoon tutustuin muutamia vuosia sitten, kun kävi selväksi, että minut invalidisoinut sairauteni CRPS (krooninen hermoston kipuoireyhtymä) on enenevässä määrin viemässä hienomotoriikkaani heikompaan suuntaan ja joudun päivittäin tekemään hienomotoriikkaharjoituksia tavalla tai toisella. 

Ja kuinka vaikeaa voikaan kirjoittaminen, kynästä kiinni pitäminen, piirtäminen, tarrojen käsittely tai jopa bujon aukaiseminen välillä olla… Tiedän, ettei kuvista aina näe sitä tuskaa mitä sivun tekeminen minulle on tuonut. Siihen eivät kivusta johtuneet kyyneleet tule näkyviin, eikä se kuinka makaan vasemmalla kyljelläni kalentereitani tuunatessa, koska mikään muu asento ei kivuilta onnistu. Pyörätuoli toki armahtaa jalkojani hieman, mutta en voi istua niin pitkään, että kannattaisi plannerointia istumalla aloittaa.

Onneksi joku vihjaisi Facebookin Kalenterimania-ryhmästä! Tämän myötä minulle avautui uusi ihana maailma. Sitä ennen en ollut lainkaan tietoinen, että on olemassa jotain sellaisia asioita kuin washiteipit ja viikkokitit. Minä kiitän, lompakko ei!

Pari Traveler’s Notebookia eli TN:ää on kirjoituspiirongin kätköissä, niihin on kirjattuna esim. lääkkeeni, apuvälineeni, salasanat ja syntymäpäivät.

Luulin näiden jo riittävän, mutta tajusin, että bujo ja TN ovat molemmat aivan liian painavia jatkuvasti mukana kuljettavaksi. Niinpä aloin tutkia Kalenterimanian postauksia sillä silmällä. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun haluaa löytää jotain kivaa ja jollei sitä heti löydä, niin joku manialainen varmasti osaa neuvoa. Niin juhlaa!

Hyvin pian sieltä pisti silmään Hobonichi Weeks. Ilokseni yksi manialainen kertoi voivansa lähettää omansa minulle, ellei minua häiritsisi se, että kalenterissa on muutama viikko käytetty. Näin saisin tutustua kalenteriin rauhassa ennen kuin ensi vuoden kalenterista olisi pakko päättää.

Tämä olikin sitten rakkautta ensi silmäyksellä! Sopivan kompakti koko ja mikä tärkeintä, Hobonichissa on sellainen paperi, joka ei aistiyliherkkyyttäni häiritse, vaan voin rauhassa koskea paperiin saamatta kipukohtausta. Hurraa! Nyt vain en malttaisi odottaa, että saan ottaa vuoden 2020 Hobonichin käyttööni. Muutama viikkokitti pitää tilata pikimmiten ennen sitä!

-Pia