Kalenterirauha, se paljon puhuttu ja pohdittu tila, jossa ei pahemmin haikaile muiden kalenterien perään, eikä vaihda kalenteria parin kuukauden välein… Kuulostaako vieraalta? Niin minullekin vielä muutama kuukausi sitten!
Kaikki alkoi toukokuussa Helsingissä järjestetyistä Kässäfestareista. Ostin aivan ihan Archer & Oliven muistikirjan, jonka hinnan olin kyllä varmasti jossain nähnyt ja oli se myyntipöydässäkin selkeästi esillä, mutta en vain huomannut. Kyllähän se kirpaisi, kun tajusi juuri maksaneensa lähes neljäkymppiä yhdestä pistekirjasta, jonka hylkää todennäköisesti jälleen parin kuukauden päästä. Minullahan on hyllyssä iso kasa pistemuistikirjoja, joissa on varmaan korkeintaan kolme kuukautta.
Tähän ihanuuteen aloitin sitten bujoilemaan kesäkuun alusta. Koska siitä on kuitenkin jo yli kolme kuukautta, enkä edelleenkään haikaile uuden muistikirjan perään, voin jo puhua kalenterirauhasta. Tähän olen tyytyväinen.
Olin ennen tuota muistikirjaa palannut bujoilun juurille niin kuin Ryder Carroll sen oli alunperin tarkoittanut, koska motivaatio oli lopussa. En enää jaksanut väsätä viikkoaukeamia, joten olin lähinnä muistini ja kännykkäni varassa pari kuukautta. Pääsin jälleen siihen ytimeen ja pääsyyhyn, miksi bullet journal sopii juuri minulle parhaiten. Muokattavuus. Se, että siihen saa juuri sen, mitä itse kaipaan. Ei haittaa, vaikka ei pariin viikkoon jaksaisi kunnolla… Kuten alla olevassa kuvassa näkyy. Heinäkuussa en tehnyt kahta viikkoa ja lopulta vain kirjoitin aukeamalle vähän siitä, mitä sinä aikana oli tapahtunut.
Archer & Olivea aloittaessa pohdin paljon, mitkä ovat juuri minulle ne pääjutut ja toisaalta myös sitä, mikä oli aina tappanut motivaationi yhä uudelleen ja uudelleen. Liikaa eteenpäin kerralla ei saanut tehdä, koko kuukauden tapaseuranta ja muu jäi aina lopulta puolitiehen ja viikkoaukeama piti olla helposti tehtävissä. Ja mielellään samanlainen joka viikko, koska mielekkään viikkoaukeaman etsimiseen meni aina suunnattomasti aikaa ja vaivaa.
Kesäkuussa tein vielä joitain virheitä ja samoin heinäkuussa, mutta nyt alkaa tuntua, että viimein olen siinä pisteessä, jossa kaikki sujuu. Välillä teen kuluvan viikon viikkoaukeaman vasta keskiviikkona vaikka en jaksaisi, mutta silti löydän motivaation esimerkiksi siitä, ettei tähän leiskaan mene montaa minuuttia. Nykyään minun ei tarvitse laskea edes pistevälejä, koska muistan senttimäärät ulkoa. Tämä on leiska, jota on helppo koristella, mutta joka on helppo pitää myös sellaisenaan. Tähän mahtuu vähäiset menoni, viikon tapaseuranta, ruokalista ja seuraavan viikon asiat.
Mitkä olivat siis minun ydinjuttuni kalenterirauhan saavuttamiseen?
- Aivan liian kallis muistikirja. Eihän tätä raaski olla käyttämättä!
- Toimivat viikkoaukeamat ja nopeus – kun kuukausiaukeamaan menee vartti ja viikkoaukeamaan kymmenestä minuutista kahteenkymmeneen minuuttia, se ei vie aikaa ja sen ehtii helposti tekemään vaikka tauolla ollessa.
- Motivaatiota tappavien asioiden pois tiputtaminen.
- Asioiden pitäminen mahdollisimman simppelinä.
- Ja en katso nettikaupoissa ja kaupoissa kalentereita sillä silmällä. (Paljastus: Metsästin ystävälleni mahdollisimman hyvin toimivan kalenterin Suomalaisesta kirjakaupasta ajattelematta yhdenkään kohdalla, että haluaisin sen.)
Toivottavasti en viikon päästä löydä itseäni uuden kalenterikriisin edestä!
-Aleksi
Siis kiitos! En ollut koskaan kuullutkaan tämmöisestä bujoilusta. Luin tekstisi otin hieman selvää ja nyt minullakin on oma tämmöinen! Siis minä rakastan kalentereita vihkoja ja listoja ja lappuja ja lippuja. Tämä on kuin tehty minun tarkoituksiin tämmöinen itsetehty kalenterihässäkkä. Kiitos 🙂