Vuosi 2019 oli monelle aikamoinen hurrikaani, enkä itsekään siltä välttynyt. Mukavana vakiona kaaoksen keskellä oli kuitenkin kaunis, pinkki ja muheva Color Crushini, jonka itselleni tyypilliseen tapaan täytin taas tammikuun ensimmäisestä joulukuun viimeiseen.

Olen löytänyt vuosien varrella itselleni sopivan koristelutyylin, josta tykkään visuaalisesti, ja jonka tekemisestä tykkään kovasti. Tarrojen ja teippien liimaaminen sivuille toimii jonkinlaisena rauhoittavana nollaamisena hektisen elämän keskellä, ja lopputulosta on kokonaisuutena mukava katsoa – kuten myös on kiva katsoa täysinäisten plannereiden tämänhetkistä trioa, joka työpisteeltäni löytyy.

Yksi vuosi alusta loppuun on hauska toteuttaa samoihin kansiin. Ymmärrän myös tarpeen useamman kalenterin välillä seilaamiselle, sillä olisihan se hauska vaihdella useiden kansien välillä – kauniita vaihtoehtoja ainakin on! Lompakkoni onneksi ja iloksi yksi kalenteri per vuosi pitää minulla jatkuvaa kalenterirauhaa yllä, ja en toistaiseksi ainakaan koe tarvetta muuttaa tapojani. Tässä on hyvä juuri nyt.

Iloista maanantaita kaikille!

– Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *