Kalenteriharrastus usein alkaa varsin viattomasti yhdestä kalenterista, kenties jo olemassa olevan kalenterin koristelusta, tai jonkin ajanhallintasysteemin kokeilusta. Itselleni tässä ei koskaan ole ollut kyse tarpeesta tai halusta varsinaisesti askarrella, vaan ennenkaikkea elämän- ja ajanhallinnasta visuaalisesti viehättävällä tavalla.
Kuin huomaamatta hyllyyn solahtaa pari muistikirjaa lisää; työ- ja kotiasioille on erilliset kalenterit, kissalle, ruuanlaitolle ja positiivisille lauseille omansa. Erilaisia asioita seurataan erilaisissa vihkoissa, ja tulevan viikon tapahtumien päivittäminen kaikkialle vaatii aikaa, keskittymistä sekä suklaata. Ihanaa ja kivaa! Kunnes tulee se yksi sunnuntai kun ei ehdikään, ei jaksa, tai ei yksinkertaisesti huvita. “Tämähän on harrastus eikö, tarkoitus olla kivaa, päivitän kalenterit joku toinen päivä” ajattelee kalenterimaanikko ja hallinnoi valtavaa datamäärää päässään ja irrallisilla lippulappusilla.
Löysin itseni tuosta tilanteesta joku aika sitten. Oli tällaisia jaksoja ollut aina välillä eikä se mua haitannut juurikaan. Nyt kuitenkin havahduin – olin vaikeassa elämäntilanteessa, jota yritin epätoivoisesti hallita suunnittelemalla, listaamalla, ruksimalla tehtyjä, maalailemalla haaveita. Tein tätä niin moneen eri vihkoon ja kalenteriin, etten edes muistanut mitä kaikkea missäkin on. Olin juuri ottanut käyttöön aivan ihanan traveler’s notebookin, johon olin tehnyt itse kalenteria muutamalle kuukaudelle (siis todella fiksua ajankäyttöä.) Rakastin mun suunnitelmia ja sitä, että kaikki oli niin järjestyksessä edes paperilla.
Samaan aikaan se kaikki teki mut hulluksi. Yks lauantaiaamu istuin juomassa kahvia ja funtsin “mä tarvitsen tavallisen kalenterin”. Ja sellaisen ostin, Ajaston simppelin peruskalenterin. Todella tylsä. Todella tavallinen. Todella käytännöllinen, toimiva ja riittävän hyvä. Pakkasin kaappiin kaikki muut vihkot ja kalenterit, sekä suurimman osan teipeistä ja tarroista.
Kaikki tarvittava mahtuu tähän. Koristelen jos huvittaa, sillä mitä sattuu olemaan saatavilla. Ajatus on, että jos mun viikon suunnitelmat ei mahdu viikkoaukeamalle, niitä on liikaa. Ja tää toimii mulle, just nyt, tähän hetkeen.
Haluan kannustaa jokaista miettimään, miksi tekee mitä tekee, ja mitä siitä saa. Kalenteriaskartelu on siitä kiva harrastus, että voit tehdä siitä ihan sun näköisen. Ei ole yhtä oikeaa tapaa, eikä sun kalenterin tarvitse viehättää ketään muuta kuin sua.
<3 Susanna
Tunnistan tämän! Kun hurahdin kalenteriharrastukseen, aloin välittömästi suunnitella jos jonkinlaista eriaiheista kalenteria. Hyvin pian totesin kuitenkin, että to do -listojen on kerta kaikkiaan oltava kaikkien samassa paikassa, tai muuten niistä ei ole mitään hyötyä. Teen siis kalenterini edelleen itse, mutta siinä ovat samassa niin työ- kuin kotihommatkin. Erillisiä muistikirjoja on vain esimerkiksi matkoille ja omaksi iloksi tehtävälle opiskelulle – eli sellaisille asioille, joita tehdään sen jälkeen, kun kaikki välttämättömät asiat on suoritettu (tai matkoilla tietenkin välttämättömyydet on jätetty kotiin).