Erilaisista kuukausibokseista kysellään paljon Kalenterimanian Facebook-ryhmässä. Tässä postauksessa esitellään yksi niistä, nimittäin australialainen Planners Anonymous by Peony + Paper. Postauksessa näkyvät kuvat on otettu maaliskuun ja huhtikuun kuukausibokseista. 

Planners Anonymous -kuukausiboksin tilausperiaate on samanlainen kuin monen muun kuukausiboksin. Tilaajaksi rekisteröidytään kerran, jonka jälkeen tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana, ja uusi boksi lähetetään kotiin aina kerran kuussa. Minimitilaus on kaksi kuukautta, jonka jälkeen tilauksensa voi perua koska tahansa. Peruminen onnistuu kätevästi oman käyttäjätilin kautta. Boksi laskutetaan aina joka kuun ensimmäinen päivä ja toimitetaan kuun puolivälin tienoilla. 

Perusboksin hinta on 44,95 australian dollaria eli noin 25,5 euroa. Planners Anonymousilla boksin toimituskulut ovat ilmaiset ympäri maailman. Boksin tullessa Suomeen yleensä Saksan kautta ei ole myöskään kovin suurta riskiä sen jäämisestä tulliin. 

Jokaisen kuukauden boksi rakentuu aina jonkin teeman ympärille. Teemat vaihtelevat laidasta laitaan. Menneitä teemoja pääsee katsomaan Planners Anonymousin sivuilta. Teeman keskiössä seikkailee kuhunkin teemaan sopiva ihmishahmo, joka on aina paperileikkeenä mukana boksissa. Paperileikkeen takana kerrotaan aina jotain kunkin kuukauden teemasta. Tämän lisäksi hahmo seikkailee toistuvasti myös muissa boksin tuotteissa. 

Kuukausiboksissa on joka kuukausi mukana samantyyppisiä tuotteita, kuten papereita, yksi vellum, yksi asetaatti, useita tarra-arkkeja, kolme rullaa washia, kynä, leimoja ja die cutseja. Näiden lisäksi mukana on aina jokin satunnainen mysteerituote. Tällaisia ovat olleet mm. nahkainen tarrakirja, penaali, paperiklipsit tai tarrataskut. 

Normaalin boksin lisäksi on mahdollista lisätä tilaukseensa erilaisia lisäosia. Peruspaketin lisäksi valittavissa on kuukasiboksi joko lisätarroilla, lisäpapereilla tai molemmilla. Jos valitsee tilaukseensa lisäksi pelkät tarrat tai pelkät paperit, tulee boksin kuukausihinnaksi 64.95 AUD (australian dollaria) eli noin 36,8 euroa. Jos taas haluaa lisätä kestotilaukseensa sekä tarrat että paperit, on kuukausiboksin hinta 84.95 AUD eli 48,15 euroa. 

Tarralisäosa sisältää ainakin 14 tarra-arkkia. Mukana on sekä funktionaalisia tarroja että dekotarroja. Näiden lisäksi setissä on myös erilaisia boksitarroja, jotka sopivat mitoituksiltaan Happy Planneriin tai Erin Condreniin. Paperilisäosa puolestaan sisältää 6 ekstra-arkkia jokaiseen teemaan sopivaa paperia. Tämän lisäksi mukana tulee aina kunkin kuukauden asetaatti- ja vellum-arkeista toiset kappaleet. Jokainen kuukausitilaus antaa tilaajalle pääsyn Peony´s Pocket -nimiseen palveluun, josta löytyy erilaisia kuukausiboksien teemojen mukaan tehtyjä printattavia materiaaleja, kuten esimerkiksi plannerinserttejä. 

Kaiken kaikkiaan Planners Anonymous -kuukausiboksin tilaaminen on helppoa ja vaivatonta. Boksit sisältävät joka kuukausi reilusti tavaraa hintaansa nähden ja teemat vaihtelevat aihepiiristä toiseen. Vaihtelevan sisältönsä ansiosta tämä kuukausiboksi tarjoaa varmasti kaikille tilaajille joka kuukausi jotain mieleistä. 

3 Comments on Planners Anonymous -kuukausiboksi

  1. Kiitos hyvästä esittelystä! Tämä boxi vaikuttaa kyllä niin mielenkiintoiselta, että pakko varmaan itsekin pistää tilaukseen. Minne paketti toimitetaan? Noudetaanko se lähipostin toimipisteestä vai mistä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *