Tuotteet saatu kaupallisessa yhteistyössä Tuumakustannuksen kanssa

Ihailen suunnattomasti aukeamia joissa on paljon tekstiä kirjoitettuna kauniilla käsialalla. Kahvin tahrima tajunnanvirta bullet journalin sivulla on kauneinta mitä tiedän. Tiedän myös etten itse saisi samanlaista sivua aikaiseksi. Ensinnäkin en tunne kirjoittamista millään tavalla omaksi ja toiseksi olen aivan liian kriittinen sen suhteen miltä j-kirjaimen kaari näyttää.

Muistan jo peruskoulussa tuskailleeni kirjoittamisen kanssa. Siinä ajassa, kun toinen oli kirjoittanut äidinkielen aineensa, olin minä saanut paperille korkeintaan puoli sivua. Muistan opettajan lopulta sanoneen, jos ei välitettäisi miltä teksti näyttää vaan huolehdittaisiin, että sitä tekstiä syntyy.

Kyselinkin tuossa jo aiemmin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä apua kirjoittamiseen. Ideoita tuli valtavasti ja yhtä monesta näkökulmasta, kun on kirjoittajiakin. Huomasin myös etten ollutkaan ainoa ongelmani kanssa. Syntyneestä keskustelusta moni muukin, kun vain minä sai valtavasti ideoita kirjoittamisen helpottamiseksi.

Kokeiltuani heti muutamaa jäsenen antamaa vinkkiä, kirjoittaminen alkoi sujua paremmin. Muistikirjan pitäminen pöydällä näkyvillä, päivän fiiliksien ylös kirjaaminen ennen muun aloittamista ja rutiinin löytyminen ovat auttaneet minut eteepäin. Yhtäkkiä löysinkin päivistä asioita mitä kirjoittaa ylös. Sen ei tarvitse olla suurta tai hienoa. Riittää, että ne on sun ajatuksia juuri sillä hetkellä.

xoxo Nanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *