Postauksessa näkyvä muistikirja ja vesivärit  on ostettu kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Tämänkertaisessa haastepostaus-sarjassa inspiroidutaan itselle merkityksellisestä kirjasta. Olen äärettömän huono lukemaan kirjoja. Elämäni aikana olen saanut luettua vain muutaman kirjan, ne ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Pohdin pitkään mikä kirja on sellainen, joka kerta toisensa jälkeen herättää minussa voimakkaita tunteita. Lopulta päätös syntyi kuin itsestään.

Valitsin kirjaksi Salla Simukan esikoisteoksen Kun enkelit katsovat muualle. Löysin kirjan 15-vuotiaana kierrellessäni kirjaston nuortenosastoa. Silmiini osui kansi jota koristi herkkä vanhoista kiiltokuvista tuttu enkeli, jonka muistin nähneeni äidin kiiltokuvakokoelmissa.

Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja sen jatko-osa Minuuttivalssi pari vuotta myöhemmin. Kirjat kertovat kahden tytön kauniin ja rehellisen rakkaustarinan. Pidän kirjoissa siitä, miten tarkasti siinä kuvataan nuorten tyttöjen kasvua ja kipuilua omien tunteiden kanssa. Sitä mikä rakentaa sinusta sinut. Vaikka kirjat ovat kirjoitettu melkein 20 vuotta sitten, on niiden sanoma yhä äärimmäisen ajankohtainen. Ilman tarinaa Kirsikasta ja Susannasta, en minä olisi minä. Ennenkaikkea kirjat ovat osoitus rohkeudesta rakastaa. Niiden avulla myös minä uskalsin rakastaa.

Lähdin toteuttamaan sivua uuteen runokirjaani. Oli alusta saakka selvää, että halusin tuoda työhöni sen saman herkkyyden, mikä alkuperäisen kirjan kannessa oli. Kirjan tekstissä mainitaan usein miten pilven reunalta kaksi enkeliä seuraa tyttöjen matkaa lukiosta aikuisuuden kynnykselle. Halusin ehdottomasti tuoda tämän jollain tapaa esiin. Onneksi Kalenterimanian Facebook -ryhmästä löytyi kalenterikaveri jonka varastoista sain etsimäni enkelikiiltokuvan.

Maalasin sivun alareunaan muhkean pilven jonka reunalla kaksi hiharatukkaista kiiltokuvien enkeliä katsovat mietteissään muualle. Kuvan yläpuolle kirjoitin kirjan alussa olevan runon, joka on kaikkien näiden vuosien jälkeen minulle edelleen hyvin tärkeä. Lopputulos on yksinkertainen, kaunis ja herkkä – ihan kuin muistoissani kirjan kansikin.

Olen teininä lukenut kirjat useita kertoja uudelleen. Oli hetkiä, kun ne olivat minulla aina lainassa. Näin aikuisena en ole lukenut niitä vielä kertaakaan, vaikka kirjojen yhdistetty uusintapainos on ollut hyllyssäsi jo hyvän aikaan. Tämän postauksen myötä päätin ottaa kesätavoitteeksini lukea kirjat uudelleen.

Kurkkaa aiemmat inspiroivat kirjapostaukset tästä Milja, Inka, Piia, Laura, Mirppu ja Suvi.

bisous Nanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *