Kaupallinen yhteistyö – Ajasto

Ajaston lukuvuosikalentereissa vilahtelee tämän vuoden julkaisuissa helposti hyllystä erottuvia, ihanan neonvärisiä uutuuksia. Sain Ajastolta esiteltäväksi tämän neonkeltaisen, kokoa 87 x 153 mm olevan taskukalenterimallin.

Kalenteri on parikierresidottu, ja siinä on kumilenkkikiinnitys pitämässä huolta, ettei kalenteri turhaan avaudu laukussa pyöriessä. Kannet ovat läpikuultavaa muovia. Hauskana yksityiskohtana myös kierteet on neon-teemaa mukailevasti kirkkaankeltaiset.

Kalenterisivut ovat viikko yhdellä aukeamalla, ja alkavat heinäkuusta 2020 loppuen elokuun 2021 alkuun. Tämän lisäksi kalenterista löytyy myös vuosisuunnitelmanäkymä molemmille edellämainituista vuosista. Paperi Neonissa on hyvin ohutta, ja näistäkin kuvista saattaa tarkkaa silmää käyttäen nähdä toiselta puolelta pienesti erottuvaa tekstiä.

Ajaston lukuvuosikalentereille tyypilliseen tapaan sivuilta löytyy viikkoaukeaman lisäksi myös paljon muuta hyödyllistä sisältöä. Vuosiruudukko toimii erinomaisesti monenlaiseen seurantaan, ja sivulla on kätevä pitää itseään kartalla jostain koko vuoden ajan.

Kalenterin loppupuolelta löytyy myös useampi kappale viikkosuunnitelmasivuja, jotka ovat omiaan lukujärjestyksille, työvuorojen merkitsemiseen tai vaikka harrastuksien kirjaamiseen. Neonissa on myös viivallisia muistiinpanosivuja, joten kalenteri on erinomainen muun muassa juurikin koululaiskäytössä.

Neon pitää sisällään myös Suomen liputuspäivät, kansalliset vapaapäivät, suomenkieliset nimipäivät sekä myös taulukot koearvosanoja varten. Tuote on FSC®-sertifioitu.

Kivaa perjantaita kaikille!

– Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *