Kun näin Kalenterimanian facebook-ryhmässä julkaisun Ainoan uusista Aura-vihoista, olin välittömästi hurmaantunut. Tilasin kaikki viisi vihkoa siltä istumalta, ja vasta sitten aloin pohtimaan, mitä niillä teen.

Sitten sen keksin. Pidän nyt kolmatta vuotta lukupäiväkirjaa bullet journal -muodossa, ja kirja-aiheinen plannerointi on se, mistä innostun. Päätin pitää vihoissa sitaattipäiväkirjaa! 

A6 on sopivan pieni koko päivittäiseen ylläpitoon. Joka päivä kirjoitan vihkoon sitaatin, joka sillä hetkellä koskettaa: joko sillä hetkellä lukemastani kirjasta, tai aiemmista suosikeista. 

Aloitin sitaattipäiväkirjan pidon heinäkuun alusta. Ensimmäiseksi käyttöön valikoitui Auran elementeistä vesi, koska luin parhaillaan ensimmäistä Percy Jackson -kirjaa.

4. päivä heinäkuuta vierailimme ystävän kanssa Klemmarikellarissa, ja siitä alkoi hurahdukseni tekstuureihin ja mixed mediaan. Olin jo joskus aiemmin ihmetellyt erilaisia tekstuuripastoja jossain tapahtumassa, ja tällä kesäretkellä päädyin ostamaan useampaa erilaista ”mömmöä.” Sen jälkeen sitaattipäiväkirjastani on tullut art journal! Ja kesälomarahojen ansiosta vajaassa kuukaudessa olen päätynyt hamstraamaan lisää art journal -välineistöä vähän sieltä sun täältä. 

Olen tutustunut leimailuun, ja yhdistänyt leimailun vesiväreihin. Olen yhdistänyt erilaisia tekstuuriaineita keskenään ja papereiden kanssa, kokeillut niitä sellaisenaan ja sapluunoiden kanssa. Olen sukeltanut grafiikan ihmeelliseen maailmaan gelly print-tekniikkaa kokeillen. Tällä hetkellä odotan viimeisintä välinetilaustani, joka pitää sisällään pigmenttijauheita. Mitä kaikkea niistä keksinkään…

Ensimmäinen vihko alkaa olla täynnä, ja olen innostuneempi kuin koskaan. On mielenkiintoista nähdä oman tyylini muodostuminen tulevien kuukausien aikana! 

Susanna Palomäki

Projektini etenemistä voi seurata Instagramista, nimimerkillä @bounzydragon

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *