Lähdin toteuttamaan tämänkertaista torstaihaastetta hieman eri tavalla. En valinnut yhtä lempimuistoa, vaan lähdin miettimään ihmisiä niiden muistojen takana.

Olen löytänyt Kalenterimanian myötä elämääni ihmisiä joihin en ilman yhteistä intohimoa kalentereita kohtaan olisi tutustunut. Kalenterimanian Facebook-ryhmä on tuonut yhteen joukon toisistaan hyvin erilaisia ihmisiä, joilla kuitenkin on sama palo toteuttaa tätä harrastusta. On rikkaus saada olla osa Suomen suurinta kalenteriharrastajien yhteisöä ja kuulua sen ylläpitoon. Ylläpidossa oleminen on mahdollistanut minulle monta upeaa kohtaamista joita ei ehkä muuten olisi tapahtunut.

Olen kiitollinen melkein naapurissa asuvasta kalenteriystävästä, jonka kanssa voi spontaanisti lähteä retkelle metsään tai kiertämään kirppareita. Olen kiitollinen myös jokaisesta postikortin päässä olevasta upeasta tyypistä johon olen saanut tutustua. On ollut söpöjä kahviloita ja naisia kalentereidensa kanssa. Olen saanut Kalenterimanian myötä ystävän, jonka syntymäpäiville toiseen kaupunkiin matkaa vaikka suoraan töistä ja juhlii kesäyössä pilkkuun saakka.

Muun ylläpidon lempimuistot Kalenterimaniasta pääset lukemaan täältä.

Rakkaudella Nanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *