Kivaa jouluaattoa kaikille! Aattopyhästä huolimatta tänään palaillaan tuttuun tapaan ylläpidon torstaihaasteen pariin. Tässä postaussarjassa on nähty kivasti erilaisia lähestymistapoja, ja jatkan itse taas vähän toiseen suuntaan.

Viimeiset 24 päivää olen päässyt nauttimaan ihanan hillo- sekä jäätelöjoulukalenterin luukkujen avaamisesta. Tällainen kiva pieni odotus harmaassa ja pimeässä Helsingissä on ollut ihana ekstra arkeen, ja onneksi pieniä valopilkkuja löytyy muualtakin. Itselläni on raskaan vuoden, monien isojen muutosten ja pandemiatilanteeseen sopeutumisen vuoksi jäänyt kalenterit suht hunningolle, mutta onneksi tämä harrastus antaa myös silloin iloa, kun ei itse sitä jaksa paperilta löytää.

Pimeiden kuukausien yksi ihana valonlähde on tilaamani kuukausipaketit. Minulle tulee kalenteriharrastukseen liittyen sekä Planners Anonymousin boksi, että pari STICKII Clubin kuorta. Tämän lisäksi tilaan kahta eri kirjaboksia. Joidenkin mielestä kuukausittaiset, hieman mysteerituotteitakin sisältävät boksit saattavat olla pientä rahanhukkaa, mutta minulle ne ovat iso ilo arkeen. On ihana saada avata yllärilaatikko kuukausittain, ja löytää uusia suosikkeja! Planners Anonymousilta olen saanut muun muassa upeita leimasettejä, joiden myötä olen hieman jo testaillut leimailuakin.

Aina sen valon ei tarvitse olla se kaikista järkevin, aikuismaisin ratkaisu. Joskus pieni määrä tarroja kuukaudessa voi olla tarpeeksi tuomaan iloa synkkiin talvipäiviin!

Toivotan teille kaikille ihanaa joulun aikaa, ja rauhallisia vuoden viimeisiä päiviä. Tämä vuosi on koetellut meitä kaikkia kunnolla, joten nyt on kaikilla lupa levätä ihan kunnolla pipariähkyssä.

– Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *