Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Stickersbyiidamaria kanssa.

Pääsin ilokseni tekemään yhteistyötä itselleni jo tutun Etsy -kaupan kanssa. Stickersbyiidamaria on yhden naisen vesiväripiirroksista syntynyt unelma. Iidan kaupasta löytyy monipuolinen valikoima koristeluun sopivia deco-tarroja, kuten myös toiminnallisuutta tuovia funktionaalisia tarra-arkkeja. Tarroissa toistuu mystiikkaa henkivä teema ja värimaailma. Tallennetun esittelyvideon löydät Kalenterimanian facebook-ryhmän livessä.

Kuoresta löytyi kolme erilaista settiä, noin 4x5cm kokoisia, muotoon leikattuja diecut -tarroja. Jokainen setin tarra on erilainen, mutta yhtenäinen teema toistuu jokaisessa tarrassa. Tarrat ovat mattapintaisia ja printattu ohuelle tarrapaperille. Omaan kokemukseen pohjautuen, ne eivät juurikaan kestä uudelleen siirtämistä. Siirrettäessä tarra saattaa repeytyä ja printin väri kärsiä.

Omiksi suosikkeikseni nousivat nämä liukuvärjätyt kristalli -tarrat, joita olenkin jo aiemmin ostanut arkkeina. Värimaailma näissä on kuin matka kaukaiselle galaxille.

Lisäksi kuoressa oli kaksi, hieman a5 -kokoa pienempää, trackeria unen- ja mielialanseurantaan. Tällaiset valmiit tarrapaperille tulostetut trackerit sopivat loistavasti sellaisen tekijän bujon tai kalenterin sivulle, joka ei jaksa tehdä kaikkea alusta alkaen itse. Itselleni mieluinen oli myös tekstitarra-arkki joka toimii loistavasti memory planneriin merkintöjä tehdessä.

xoxo, Nanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *