Kategoria: 101

Keskiviikkoisin ilmestyvä vinkkipalsta 101.

Askarrellaan muovailumassasta

Mainos: Suomalainen Kirjakauppa

Ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta paketin muovailumassaa ajatuksena tehdä erilaisia pikkulautasia (tasseja) ja kippoja askartelutarvikkeille sekä koriste-esineiksi. Työpöytäni vakiovarusteena on nytkin pieni lautanen, johon kerään kaikki pienet roskat, joita kertyy kalenteria tuunatessa. Olen käyttänyt massaa aiemmin isänpäivälahjoihin ja joulukuusen koristeisiin, joten se on minulle entuudestaan tuttua.

Huomasin tarvitsevani toisen lautasen työpöydälle, johon saan kerättyä ennen tuunauksen aloittamista kaikki pienet inspiroivat tarrat ja pikkukoristeet. Näin ne eivät eksy pöydällä.

Päätin käyttää mallina luotto pikkulautastani. Pala massaa pyöritellään käsissä tasaiseksi palloksi ja sitten kaulitaan. Asettelin lautasen nurin päin massan päälle ja leikkasin oikein kokoisen palan.

Laitoin mallilautasen pöydälle oikein päin ja sen sisälle elintarvikekelmun. Asettelin leikatun massan lautasen sisään ja silloittelin massan pinnat kauniiksi. Apuna voi käyttää kosteita käsiä. Massa kuivuu huoneilmassa noin 24 tuntia paksuudesta riippuen, jonka jälkeen sen voin maalata askartelumaaleilla. Pinnan voi viimeistellä halutessaan askartelulakalla. Itse valitsin valkoista pohjamaaliksi ja eri värisiä sydämiä koristeeksi.

Kaulinta vaiheessa pinnalle voi painaa kuvioita vaikka pitsillä, leimasimilla tai puiden lehdillä, sekä hyödyntää erilaisia savityökaluja. Kesällä aion tehdä tammen lehteä apuna käyttäen pienen lautasen, johon jää lehden jälki, sekä leikata sen lehden muotoon.

Muita ideoita massan käyttöön on esimerkiksi sivellinteline. Innostuitko muovailumassasta askarteluissa?
-Tia

Plan with me – Laura S.

Heippa kaikille! Tänään pääsette kurkkimaan hieman funktionaalisempaa Plan with me -sisältöä, kun esittelen teille, kuinka olen lähtenyt käyttämään vuoden alusta ihanaa Take a Note planneriani.

Mun kulmakivenä tämän kalenterin kanssa on ehdottomasti tällä hetkellä värikoodaus, jonka avulla hahmotan meidän perheen kunkin päivän. Koska kalenterissa on maanläheiset sävyt, valitsin vakiokyniksi vuoden alussa tähän Mildlinerin todella kauniit Natural color setissä tulleet tussit, jotka vastaavat jotakuinkin myös perhekalenterin värejä. Vaikka olen useasti maininnut, että en ole missään nimessä vaakapäivien ystävä, tämän kalenterin pieni viikkonäkymä aina viikon alussa on kyllä ehdottomasti muuttunut tärkeäksi osaksi arjenhallintaani.

Korostan aina yhden päivän ensimmäiset kolme riviä jokaisen perheenjäsenen omalla värillä, pois lukien lauantain ja sunnuntain lapsemme sarakkeen, sillä olemme järjestelleet työmme niin, ettemme tarvitse viikonloppuisin hoitoa. Sen jälkeen kirjaan aina työvuorot sitä mukaan, kun ne ovat julkaistuna, jonka jälkeen katson, kuinka tarvitsemme päiväkotiin hoitoajat. Samat tiedot löytyvät luonnollisesti myös keittiön seinällä roikkuvasta perhekalenterista ja kirjaan asiat vielä kolmannen kerran työkalenteriini, jotta pystyn siellä tarvittaessa aikatauluttamaan työvuoroja esihenkilötiimini kanssa.

Tämän kalenterin ehdoton vahvuus pienen viikkonäkymän lisäksi on ollut pystypäivät, jossa on kellonajat 5:30–24. Siispä olen jatkanut värikoodausta myös päivien kohdalle pystypalkein, jotta näen miten puolisoni ja minun työni menevät ristiin ja varmistan näin, että tyttäremme ehditään viedä ja hakea ilman suurempaa kiirehtimistä. Omat työpäiväni tuppaavat venymään usein, joten haluan varata tarpeeksi aikaa omina hakuvuoroinani, ettei tarvitse stressata sitä, että tulenko myöhästymään, mikäli töistä ei pääsisikään lähtemään sillä kellonlyömällä kun vuoro loppuu.

Vaikka olen halunnut pitää kalenterin mahdollisimman funktionaalisena, pitäähän sitä vähän olla aina jotain pientä koristetta, joten olen ottanut tavaksi laittaa edes pienen pätkän washia alareunoihin. Jostain syystä olen myös tämän kalenterin kohdalla tykästynyt siihen, että washi ei jatku koko sivun pituutta vaan katkeaa aina jokaisen päiväsarakkeen mukaisesti. Jos meillä ei ole paljon aamuvuoroja, saatan repäistä ja laittaa washia myös ylös.

Ja valmis pohja näyttää jotakuinkin aina tältä. Pohja mahdollistaa niin paljon viikon ollessa kahdella aukeamalla ja pienestä koostaan huolimatta ei vielä ole tullut tilannetta, etteikö päiväsarakkeessa olisi riittänyt tila. Näin kahden vuorotyöläisen ja 2-vuotiaan perheessä tämä on ehdottomasti ollut arkeni pelastus.

Jotta näkisitte myös miltä kalenteri näyttää arkikäytössä, päätin vielä napata teille kuvan vanhasta aukeamasta, jossa näkyy värikoodaus tarkemmin. Lisäilen myös fiiliksen mukaan tarroja aina päiväsarakkeisiin, mutta se on toistaiseksi pysynyt yhdessä tarrassa ja lisätty aina kuluvalla viikolla. Eli yhtä tyhjäksi ja ”koruttomaksi” aukeamat eivät missään nimessä jää.

Harrastatko sä värikoodausta sun kalenterissa? Miten sen toteutat? Olisi kiva nähdä kuvia, joten tule esittelemään ryhmän puolelle omasi. Ihanaa viikon jatkoa!

– Laura S.