Kategoria: DoubleTuesday

Kalenterimanian jäsenen kirjoitelma tiistaisin. Joskus jopa kaksi! Tuplatiistai!

Kalenterirauha(?)

Hellou! Tosiaan oon viimeksi tainnut kehuskella, että oon löytänyt mun THE kalenterin, kun hommasin Happy Planner Classicin. Meidän taival taisi kestää noin puoli vuotta, kunnes siirryin takaisin bujon pariin. Bujoakin täytin ja käytin eniten kuin mitään muuta koko kalenterimania”urani” aikana. Oli siinä tosiaan aikaa, jaksamista ja intoa ja tulihan siihen kuukausia kesäkuusta lokakuuhun, kaikki taisi olla jopa viikkoaukeamia ja lisäksi oli kuukausiaukeamia ja muuta lisuketta.

Mutta entäs nyt? Vauvani syntyi elokuussa. Yllättäen bujoiluun ei jäänyt aikaa, joten päätin tilata itselleni Personal Plannerin, tosin pienempänä kuin yleensä.

Ajatuksena oli, että saan tähän sitten merkattua kaikki neuvolat yms. ja päiväkirjamaiselle käytölle on myös tilaa. Minullahan on yleensä Personal Planner toiminut loistavasti, on ollut kierteet ja renkaat.

Ajattelette varmaan että tämä se on, mutta ei. Selasin eräänä päivänä Facebookia ja vastaan tuli jotain kaunista. Se oli Kalenterimanian kirppikseltä löytynyt Hobonichi Weeks.

En muista punnitsinko ostamista kauan vai olinko heti että ”tämän minä haluan”. Taisin kyllä vähän katsella netistä speksejä ja sain messengerissä esittelyvideon. Olin miettinyt Weeksin hommaamista kokeiluun jo jonkin aikaa, tämä oli selkeästi merkki. Kun Hobo vihdoin tipahti postiluukusta, se oli rakkautta. Kalenterirakkautta. Lähes joka päivä hypistelin kalenterin sivuja ja suunnittelin miten tämän voisi koristella, ja mitä kaikkia mahdollisuuksia minulla on. Hobo alkoi siis joulukuusta 2023 ja oli ehkä loka-marraskuu. Oli pitkä odotusaika. Jälkeenpäin tilasin Etsystä hänelle (kyllä puhun kalenterista kolmannessa persoonassa) kannet. Ihanat tummanvihreät nahkakannet. Kalenterini on täydellinen.

Tämä se oli, tämä on minun THE kalenteri. Sain myös joululahjaksi Weeksin kaveriksi Hobonichin A6 plannerin, se toimii minulla lähinnä päiväkirjana ja pyrin kirjoittamaan päivittäin. Nämä ovat minun tehokaksikkoni.

Kalenterirauha saavutettu.

Rakkaudella
Jenni L

Kalenteri uusiokäyttöön

Kun oli aika suunnitella tämän vuoden kalenterihankintoja, ihastuin vallan Take a Note -kalenterin layouttiin. Siinä on alussa viikko horisontaalisesti ja kahdella aukeamalla jokaiselle päivälle myös oma osionsa. Halusin kokeilla sopisiko tämä tarpeisiini.

Minulla oli vuonna 2022 hankittu Jibun A5 DAYS slim avec – kalenteri jäänyt käyttämättä, joten ei muuta kuin kalenteri uusiokäyttöön! Tarroitin kriittisiä kohtia kalenterista piiloon ja päiväsin sen uudelleen. Sivuja riitti hyvin yli puolen vuoden ja ajattelin että tämä sopii hyvin kiireisen opiskelukevään aikatauluttamiseen.

Tykkään kyllä tosi paljon leiskasta ja vuoden 2025 planneri saattaa hyvinkin olla Take a Note… Toki ajatukset ja tarpeet saattavat muuttua vuoden aikana, mutta sillä aikaa nautin tästä kalenterista ja ajatuksesta, että yksi käyttämätön kalenteri pääsi käyttöön hyllystä pölyttymästä.

Planneroimisiin!

-Jolanda