Kategoria: Maanantaimania

Ylläpidon terveiset

Terkkuja sairastuvalta

Postauksen Piste-kalenteri saatu yhteistyönä Ajastolta.

Heippa. Olen ollut muutaman viikon häviksissä Kalenterimanian facebook-ryhmästä, kun kävin polvioperaatiossa ja nyt toivun pikku hiljaa leikkauksesta. Otin varoiksi sairaalaan kalenterin mukaan, mutta ei sinne tullut muuta merkittyä kuin tulevat kuntoutusajat fyssarille ja hakastenpoistoon.

Kotona olen linnoittautunut sohvan nurkkaan kaiken oleellisen kanssa: kaukosäädin, kahvi, vesipullo, kalenteri, kylmäpussi, särkylääkkeet, kirja, kuulokkeet…
Kädet ja jalat eivät toimi samaan aikaan, joten kamojen siirto on aika haastavaa. Lapset passaa tavaroiden tuomisessa ja mies, (kun on kotona) mutta en ole tohtinut liiaksi passuuttaa. Siispä askartelut ovat nyt hetken jäissä. Pää on kyllä myös niin höttöä, eivätkä polvi ja reisi tykkää vielä istumisesta, niin tuunaukset työpöydällä ei tule nyt kuuloonkaan.

Nyt kun fysioterapia alkoi omassa terveyskeskuksessa, olen alkanut kirjaamaan kuntoutusohjeet ylös Pisteen takana oleville muistiinpanosivuille. Kirjoittaessa ohjeetkin jäävät paremmin mieleen. Heti kun vointi antaa myöden ja pääsen kaivelemaan tavaroitani, teen erillisen kuntoutusvihon. Ehkä niin, että ohjeet ovat alussa ja fiilikset takana.

Tämmöisiä terveisiä tällä kertaa. Toivottavasti pääsen pian taas tuunauksen pariin kiinni.
Oikein ihanaa kesää kaikille – Tia

Heikun keikun, Suvi

Kuvassa näkyvät kalenterin kannet saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta

Kesäinen tervehdys!

Täällä ollaan vietetty juhannusta ja alettu valmistautua heinäkuun tuloon. Vanhempainvapaa alkaa olla lopuillaan ja ”uusi arki” on alkamassa. Itse olen jo käynyt tekemässä töitä enemmän ja vähemmän, heinäkuussa tyttäreni aloittaa myös päiväkotipolkunsa. Olen myös onnistunut sotkemaan lusikkani, haarukkani ja soppakauhani jos jonkinlaiseen kivaan tohinaan, kuten lastenkirppikselle ja kunnan nuorisotiloille, joten tuleva kesä, syksy ja loppuvuosi tulevat olemaan toivottavasti täynnä kommelluksia ja naurunpyrskähdyksiä, varmaan haasteitakin!

Kalenterien saralla olen saavuttanut jonkinlaisen suvantovaiheen. Yllättäen arki on aika lapsikeskeistä, joten tuunailen pieneen kalenteriini yleensä yhdeltä istumalta useamman viikon ja lopun aikaa – uskokaa tai älkää – ihan vain käytän kalenteria, sellaisiin arkisiin merkintöihin kuten neuvola-ajat, työvuorot, kuntoutusohjaajan tapaamiset, koulupäivät ja niin edelleen. Töiden alettua kalenteri toimittaa taas lompakon virkaa, nyt kortit ovat eksyneet pikkulaukkuun johon mahtuu vain avaimet ja puhelin. (Vähänkö outoa, kun kalenteri ei olekaan ollut kokoajan mukana.) Harrastaminen on tosiaan hieman taka-alalla, mutta ei todellakaan unohtunut. Aurinkoinen sää houkuttelee pihalle bongailemaan kukkia ja eläimiä, mutta myös juomaan kahveja kalenterin äärellä.

Toivotan kaikille oikein aurinkoista ja iloista kesää!

Halataan kun tavataan,

Suvi