Perjantaipäiväkirja – Laura H.

Rakas perjantaipäiväkirja,

Mun on todella vaikea kirjoittaa tätä. Mietin tälläkin hetkellä melkein kyyneleet silmissä, että mitä mä voisin tähän kirjoittaa. Luen muiden kirjoittamia postauksia ja vertaan itseäni niihin. ”Ei mulla ole mitään kirjoitettavaa tai sanottavaa.” Mä olen ollut koulukiusattu ensimmäiseltä luokalta yhdeksännelle luokalle asti ja se on jättänyt jäljen. Todella syvän sellaisen, jonka takia vertailen itseäni toisiin, vaikka ei pitäisi. Välillä elämä on helpompaa ja se jälki on vain haalea arpi, mutta välillä se on taas, kuin juuri ruven kehittänyt haava ja pienestäkin kolhaisusta aukeaa uudelleen.

Mun kiusaaminen on ollut aina henkistä. Nimittelyä ja ryhmän ulkopuolelle jättämistä ala-asteelta asti. Eikä kukaan koskaan puuttunut siihen. Olin niin hyvä piilottamaan sen, että edes mun vanhemmat eivät tienneet siitä. En vieläkään tiedä miksi en koskaan kertonut siitä kenellekään. Sen takia mun on nykyään vaikea luottaa ihmisiin tai löytää uusia ystäviä. Kalenterimanian kautta olen saanut elämääni ihania ihmisiä.

Muistan, kun aloitin lukion. Koulussa, jossa suurin osa oppilaista oli tyttöjä. Ahdistuin, palasin koulusta kotiin joka päivä itkien pahaa oloa ja monesti puhuin pitkiä puheluita kaverin kanssa, joka oli mennyt toiseen lukioon. Hän suostutteli minut vaihtamaan koulua, samaan kuin hän. Siellä koulussa oli enemmistö oppilaista poikia, koin olon jollain tapaa helpommaksi. Kävin lukion läpi ja kirjoitin ylioppilaaksi. Meillä oli kaveriporukka, jonka kanssa hengailtiin aina koulussa. Vapaa-aikaa ei kyllä pahemmin vietetty yhdessä, sillä minä ja kaverini ei oltu aivan samanlaisia kuin muut samanikäiset. Me ei oltu joka viikonloppu bilettämässä eikä meitä nähnyt koskaan koulun tupakkapaikalla. Jäätiin tavallaan porukan ulkopuolelle, vaikka meidät kuitenkin otettiin mukaan yhteisiin juttuihin, kuten risteilyt jne. Silti oli vaikea luottaa. Muistan, että aina välillä mietin ”puhuukohan noi musta pahaa selän takana?”, koskaan en mitään kuullut, mutta aikaisemmat kiusaamiskokemukset olivat jättäneet jäljet.

Nyt jo kahdeksan vuotta työelämässä olleena ei töissä ole koskaan tullut tunnetta, että selän takana puhuttaisiin pahaa tai vastaavaa. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja heihin luottaminen on silti edelleen hankalaa. Osan ihmisten kanssa voi olla pinnallisella tasolla ystäviä, mutta heidän kanssa ei voi tai pysty puhumaan vakavista tai mieltä painavista asioista. Onneksi elämääni on Kalenterimanian kautta päätynyt ystäviä, joiden kanssa voi puhua asioista. Silti menneisyyden arvet välillä saavat miettimään ja kokemaan ulkopuolisuutta.

Kalenterimania on yhteisönä tuonut paljon ihmisiä saman harrastuksen ympärille ja on helppo kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä jakaa omia askarteluja ihmisille, jotka ymmärtää tätä harrastusta.

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Aliisa

Postauksessa näkyvä kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Hei ja hyvää maaliskuun viimeistä torstaita! Tänään onkin minun vuoroni tarttua ylläpidon torstaihaasteeseen ja kertoa kalenteriharrastukseni kulmakivistä. On ollut todella inspiroivaa lukea aiempia postauksia aiheesta, joita pääset lukemaan täältä. Lähdetään siis listaamaan millaisia asioita/ elementtejä koen tarvitsevani kalenteriharrastuksessani.

Kalenterit – Tällä hetkellä minulla on käytössä kaksi kalenteria. Töissä olen saanut jo vuosien ajan Ajaston Pöytäkronon ja syksyllä aloitin yhteistyössä Ajastolta saadun Maker 22-23 lukuvuosikalenterin. Kummallakin kalenterilla on täysin oma käyttötarkoituksensa. Työkalenteriin kirjoitan vain ja ainoastaan tärkeitä tarkkaan muistettavia merkintöjä. Makeria tulee tuunattua ja koristeltua niin paljon kuin haluan ja kuulumisia kirjoittelen päiväkirjamaisesti.

Muistikirjat – Kalentereiden lisäksi minulla on käytössä hyvin kirjava kokoelma erilaisia muistikirjoja ja vihkoja. Jokaisen käyttötarkoitus vaihtelee täysin tilanteen ja tarpeen mukaan, osa on kaupasta hankittuja ja osa itse tehtyjä.

Kynät – Erilaisten kynien kanssa mieli on vaihdellut milloin mitenkin aikalailla laidasta toiseen. Koko sivun Sharpieilla koristelusta pelkällä lyijykynällä kirjoittamiseen. En ole vielä minkään tietyn kynämerkin nimeen vannova vaan kokeilen hyvin avoimesti ja ennakkoluulottomasti milloin mitäkin käteen eksyvää kynää.

Paperimateriaalit – Kaikki käy! Oli mitä tahansa lehtileikkeistä, askartelupapereihin, junalipuista ilmaisjakelulehtiin… Pidän kierrättämisestä ja suosikkini on ehdottomasti jo olemassa olevan paperimateriaalin hyödyntäminen niin kalenterituunauksessa kuin erilaisissa junk- ja art journal projekteissa.

Liimat – Edellä mainitsemiani paperimateriaaleja täytyy pystyä kiinnittämään tavalla ja toisella. Tähän tarkoitukseen minulla on käytössä kaksi hyväksi havaittua liimaa: UHUn liimapuikko ja Eri Keeper -yleisliima.

Washit – En muista aivan tarkkaan missä vaiheessa tutustuin washiteippeihin, mutta niitä on kertynyt matkan varrella aikamoinen määrä. Tällä hetkellä tavoitteenani onkin saada ne mahtumaan jo aiemmin sopineeseen peltilaatikkoon. Viime vuoden lopussa tilanne hieman riistäytyi käsistä, mutta pikkuhiljaa ollaan palautumassa jälleen normaaliin tilanteeseen.

Tuunaustila – Tuunaustiloista olikin viime vuoden puolella ylläpidon haastepostausten sarja, jossa pääsi kurkistamaan hieman ”kulissien” taakse. Missä tuunaan -postaukseni pääset lukemaan täältä.

Inspiraatio – Se niin kuuluisa flow voi syntyä oikeastaan milloin, missä ja mistä tahansa. Välillä on ollut ja varmasti jatkossa tulee myös olemaan kausia, ettei oikein mikään inspiroi. Onneksi armollisuudella itseä kohtaan ja rauhoittamalla/ rentouttamalla tilanteen voi saada sen luovan olotilan jälleen palaamaan.

Yhteisö – Löysin Kalenterimanian marraskuussa 2020 erään ihmisen mainittua minulle ryhmästä ja alusta alkaen olen tuntenut oloni todella tervetulleeksi. On ollut ihana huomata kuinka yhteisö on kasvanut ja kehittynyt matkan varrella ja ajan kuluessa. Suhteeni kalenteriharrastukseen on myös syventynyt ylläpitoon siirtymisen myötä. On ollut just parasta päästä tutustumaan yhä paremmin maniamaailmaan hurahtaneisiin.

Terveisin Aliisa