DIY-tarrat kuivatuista kukista

Heippa! Tänään päästään tekemään helppoja, mutta sitäkin kauniimpia tarroja itse. Nämä DIY-kukkatarrat saa valmistettua vaivattomasti kotoa löytyvillä välineillä. Et tarvitse kuin sakset, leivinpaperia, pakkausteippiä ja haluamasi kuivatut kukat.

Leivinpaperi toimii tarran taustapaperina, joten aloitetaan sillä, että leikataan sopiva kaistale sitä. Itse kokeilin pienemmän kaistaleen kanssa ensi alkuun ja tätä postausta varten päätin kokeilla, miten toimii hieman isomman paperin kanssa. Seuraavana teipataan rivi taikka useampi (riippuen kukkien koosta ja määrästä) paperille. Teipin päälle asetellaan kukat.

Kun kukat on aseteltu teipin päälle (huomioi, että kukkien välissä on tarpeeksi tilaa), otetaan taas pakkausteippi käyttöön. Teippi painetaan kukan päälle. Kätevintä on koko matkalta laittaa teippi samaan linjaan alemman teipin kanssa, mutta voit tehdä niin kuin katsot itsellesi helpoimmaksi tavaksi. Kukat tuppasivat hieman nousemaan teippiä vasten ennen sen painamista alas, mutta en huomannut, että se olisi millään tavalla pilannut asetelmaa.

Kun koko alue on teipattu, kannattaa tarkistaa, ettei ole jäänyt välejä. Itse huomasin myös, että mitä paksummaksi kuivattu kukka oli jäänyt, sen enemmän teippiä piti asetella ja painaa kukan rajoja myöten. Näin jälkiviisaana, ensi kerralla en käytä ihan niin isoja yksilöitä. Mutta tuli ainakin kokeiltua teitä varten, mikä kannattaa ja mikä ei! Ja huomioi, että kukkien pitää olla kunnolla kuivunut, jotta se ei lähde homehtumaan teippien välissä.

Seuraavaksi olisikin viimeistelyn aika! Eli leikataan kukat yksittäisiksi tarroiksi. Kannattaa jättää reunaa tarpeeksi, ettei käy samanlaista efektiä kuin laminoidessa ja liian läheltä paperia leikatessa: teippi ei pidä enää kiinni ja kukka ”paljastuu” teippien välistä. Tässä huomasin myös ongelman paksumpien kukkien kohdalla, taustapaperina toimiva leivinpaperi lähti herkemmin irtoamaan teipistä, mutta muuten niistä tuli kaikin puolin siistejä.

Ja kukat ovat valmiina käyttöön! Näistä tuli ihan super kauniita! Ja mikään ei estä tekemästä tällä tekniikalla tarroja myös esimerkiksi tulostetuista kuvista yms. litteästä materiaalista. Oletko päässyt jo kokeilemaan tätä tekniikkaa? Ihania tuunailuhetkiä ja ryhmässä nähdään!

– Laura S.

Jäsenten seinäkalenterivalintoja 2023

Tämänpäiväisessä jäsenpostauksessa ääneen pääsee useampi jäsen, sillä keräsin halukkailta lyhyet esittelyt heidän valitsemistaan seinäkalentereista. Tässä ne tulevat!

Marika: Muumi

Putingin Muumi perhekalenteri valikoitui meille vuodeksi 2023. Tekstit, juhlapäivät ja muut päivämerkinnät on suomeksi ja ruotsiksi, mikä on meille ainakin ihan mahtava juttu, kun kaksikielinen perhe ollaan! Ulkonäkö simppeli, sarakkeita viisi, ruudut suht pienet. Joka kuukaudelle erilainen ja erittäin suloinen kuva muumihahmoista.

Katja: Burde Color

Meille valikoitui ensi vuodelle perhekalenteriksi Burden Color. Kuusi saraketta mahdollistaa nelihenkiselle perheelle jokaiselle perheenjäsenelle oman sarakkeen menoille ja lisäksi yhteinen sarake koko perheen menoille ja vielä työssä käyvän vanhemman työvuoroille oma sarakkeensa. Kalenterissa on neljää eri pastellisävyä olevat sivut: punainen, sininen, keltainen ja vihreä.

Anne-Marie: Metsänomistajien kalenteri

Lyhyesti siis kyseessä on metsänomistajien kalenteri ja teemana ensi vuodelle on moniarvoinen metsä. Olen aina tykännyt tästä seinämallista, ennen kaikkea siksi, että siinä on kaunis kuvitus ja teema; luonto on meille jokaiselle tärkeä.

Kaisa: Satokausikalenteri ja Popopet

Satokausikalenterissa on mahtavasti nostettu esiin kauden juurekset, hedelmät ja marjat. Tämän vuoden kalenterissa uutuutena on joka kuukaudelle sesonkiaineksista reseptejä. Jo mones vuosi tämän parissa ja ensi vuonna taas!

Popopet on löytöeläimiä auttava yhdistys, joka toimii vapaaehtoistoimin (ainakin suurelta osin). Auttaa myös luonnonvaraisia eläimiä, kuten kuvassa olevat oravavauvat. Ostin tämän, koska tahdon useampaan paikkaan kalenterin ja tässä tuotto menee suoraan toimintaan.

Anonyymi jäsen: Kamala luonto

Valitsin kotitoimiston seinälle Kamala luonto -kalenterin piristämään työpäiviäni. Kova ja raskas työ vaatii piristystä ja hetken irrottautumisen kiireisestä työpäivästä.

Kiitos kaikille tähän postaukseen kalenterinsa esitelleille ja arvokasta Itsenäisyyspäivää!