Missä tuunaan – Katja

Ollaan nyt muutama torstai nähty miten ylläpito esittelee omat tuunauspaikkansa tai työpisteensä. Asun itse yksiössä Helsingissä niin tilaa erilliselle työpöydälle ei ole. Olen kuitenkin muutamia vuosia sitten tehnyt itse pitkän puupöydän, joka toimii työpisteenäni, ruokailutilana ja mihin nyt ikinä sitä satun tarvitsemaan. Halusin pitkän pöydän juuri siitä syystä, että toiseen päähän voin huoletta levittää maalaustarvikkeet. Toisessa päässä voin sitten vaikka kasata palapeliä. Pöydän päästä löytyy kärry missä on yleisimmin käyttämäni kynät, maalit ja siveltimet sekä pieni rasiallinen tarroja ja washisampleja, jotka sopivat sen kuukauden teemaan.

Muutoin tarrat, paperit ja muut askartelutarvikkeet asuvat laatikoissa sängyn alla. Levittelen ne yleensä kerran vuodessa ja jaan teemojen mukaan laatikoihin. Näin on helppo ottaa kunkin kuun teeman mukaiset tarvikkeet esille. Teenkin kalenteria pääsääntöisesti pöydän ääressä.

Bullet journal/ art journal onkin sitten asia erikseen. Toki maalailen tai piirrän osan kuvista pöydän ääressä, mutta vain pienen osan. Kirjanen kulkee mukanani suurimman osan ajasta, koska eihän sitä voi tietää milloin inspiraatio iskee. Silloin paikkana toimii luonto, kirjasto, kahvila, juna, riippumatto tai periaatteessa mikä vaan paikka mihin voin tavarani levittää.

Jälkimmäinen kuva onkin todenmukaisempi näkymä siitä miltä pöytä näyttää, kun useampi projekti on kesken. Pöydän alla oleva valtava punainen työkaluboksi on minun kotipenaalini. Siellä on värikynät, vesivärit, tussin, vahaliidut ja muut mitkä eivät ole viikoittaisessa käytössä. Lukuun ottamatta akryylimaaleja, jotka ovat omassa laatikossaan. Asunnostani löytyykin harrastukseen liittyviä tarvikkeita useammasta paikasta. Kuulostaa ehkä sekavalta, mutta onneksi itse tiedän mitä missäkin on. Ainakin suunnilleen.

Olen viime aikoina opetellut laittamaan tavarat iltaisin pois pöydältä. Ihan vaan koska keskellä asuntoa oleva työtila tekisi kodista helposti sotkuisen näköisen. Onneksi ne on kuitenkin pöydän päässä helposti saatavilla aina kun niitä tarvitsen.

Katja

Tuunaa tyhjästä – kehys / shaker muovikansista

Uskon, että olet huomannut kerran, jos toisenkin kuinka paljon muovia tulee eri tuotteiden pakkausmateriaaleina. Tänä päivänä korostuu entisestään, kuinka tärkeää muovin oikea kierrättäminen onkaan. Olen pyöritellyt monia muovipakkauksia käsissäni, mutta alkuun en oikein keksinyt ideaa, kuinka hyödyntää muovia kierrätysaskarteluissa ja kalenterituunauksissa. Sain ystäväni muovikansikokoelmasta muutaman jugurttipurkin kirkkaan kannen ja halusin käyttää niitä tämän kertaisessa tyhjän tuunauksessa.

Aluksi leikkasin muovikansien korkeat reunukset pois, että jäljelle jäi vain pyöreä tasainen muovikiekko. Kehyksen ja shakerin värikkäät kartongit löysin miljoonavarastostani, jotka ovat vanhoja post-it lappujen taustapahveja. Siistin kartonkien reunat harkkosaksilla ja leikkasin mahdollisimman samankokoisen valkoisen taustakartongin, leikkasin myös pyöreät aukot valmiiksi. Tein niistä halkaisijaltaan yhden senttimetrin pienempiä kuin muovikiekot.

Liimasin muovikiekot aukkoihin. Kehyksen sisäpuolelle lähelle aukon reunaa liimasin paksua kaksipuoleista teippiä, että mahdolliselle kehykseen pujotettavalle valokuvalle jäisi riittävästi liikkumatilaa.

Asettelin kartongit mahdollisimman tarkasti päällekkäin. Kehyksessä hyödynsin kaksipuoleista teippiä ja kiinnitin taustapahvin alustavasti paikoilleen teipin avulla. Shakerissa levitin liimaa huolellisesti muovikiekkojen reunoihin ja laitoin glitteriä väliin ennen kuin kiinnitin kartongit kiinni toisiinsa. Lopuksi ompelin ompelukoneella reunat kiinni, kehyksen suoralla ompeleella jättäen yläreunan auki ja shakerin reunat täysin kiinni siksak ompeleella.

Valokuvakehyksestä ja glittershakerista tuli kivan värikkäitä ja jämäkkä muovi piti leikatun aukon yllättävän hyvin muodossaan. Shakeria heilutellessa glitteriä hieman varisi väleistä, mutta uskon sen vähentyvän, kun ylimääräiset irtohiukkaset ovat varisseet. Näistä voisi saada kivoja välisivuja vaikka kalenterin väliin.

Olisi kiva lukea kierrätysaskarteluistasi ja keskustella aiheesta ryhmän puolella. Myös ideoita lokakuun tuunattavasta materiaalista otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Tuunaa tyhjästä on kerran kuukaudessa ilmestyvä blogipostaus, jossa kokeilen askarrella asioita arkisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista. Aiemmat kierrätysaskartelupostaukseni löydät täältä.

Terkuin Aliisa