Esittelyssä – Erin Condren LifePlanner

Kun melkein kaksi vuotta sitten perustin Kalenterimanian, olin hurahtanut täysillä Happy Plannerin maailmaan. Rakastuin korviani myöten ja Facebookia sekä Youtubea selatessani huomasin etten todellakan ollut ainoa. Sosiaalinen media suorastaan pursusi ideoita ja kuvia liittyen Happy Planneriin ja sen käyttöön. Nopeasti kuitenkin huomasin, että Happy Plannerilla oli selkeä kilpailija, Erin Condrenin LifePlanner. Koska olin kuitenkin tuossa kohtaa sydänjuuriani myöten rakastunut Happy Planneriini, koitin olla vilkuilematta onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Sattumalta eräällä tuttavallani kuitenkin oli LifePlanner käytössään ja hän antoi minun eräs kerta selata sitä. Minun oli kuitenkin pakko laskea kalenteri käsistäni hyvin nopeasti, koska tiesin sen, hullaantuminen oli tulossa. Se teki tuloaan ja pahasti.

Seurailin varsinkin Kalenterimanian alkuaikoina erästä jenkkiryhmää hyvinkin aktiivisesti ja siellä Lifeplanner oli paljon esillä. Mutta niin olivat myös monet siihen liittyvät ongelmat. Virheitä painatuksessa, sivut väärinpäin, huono paperilaatu ja mitä kaikkia näitä nyt olikaan. Pikkuhiljaa hautasin hullaantumiseni syvälle sisimpääni ja ajattelin, että koska todella harvalla manialaisella on Erin Condren, en siihen pahemmin törmäisi ja ehkäpä unohtaisin haluavani sen. Niinpä nii jo varmasti juu. Ei niin käynyt, ei tietenkään. Ei sillä aikamäärällä, minkä minä tuhlaan videoihin ja kuvien katseluun. Nettihän suorastaan pursuaa inspiraatiota liittyen nimenomaan Erin Condreniin käyttöön. Se hyppi silmilleni siellä täällä.

Viime syksynä saimme upean mahdollisuuden päästä tekemään yhteistyötä PlannerConin kanssa. Jouduin itse valitettavasti kieltäytymään paikasta tapahtumassa, mutta onneksi ryhmästä lähti coniin useita ihmisiä ja mm ylläpitomme Anna-Johanna ja ihanaihana Camilla. PlannerConissa oli mukana myös kukas muukaan kuin Erin Condren. Hillitsin himoni kunnes Instagramiin ilmesty kuvia PlannerConista ostetusta LifePlannerista. Se oli menoa sitten se. Camillan avustuksella olin nopeasti ylpeä LifePlannerin omistaja ja siitä se ajatus sitten lähti. Kimpassa Camillan kanssa olemme tehneet nyt useamman tilauksen Condrenille (mm seasonal suprise boxit tuli tilattua ja pitkään haaveilemani puuvärit). Ja vaikka muutamia pettymyksiä onkin ollut, olen kaiken kaikkiaan ollut erittäin tyytyväinen.

LifePlanner hurmasi minut heti. Eikä pelkästään sen takia, että Camilla oli käynyt pyytämässä siihen Eriniltä nimmarin minulle (KÄÄK!!! Fangirlin much?), vaan myös sen takia, että kerrankin minulla on käsissäni kalenteri, johon mahtuu kaikki. KAIKKI. Mannan hoitojutut, duunisuunnitelmat, ajatukset, ideat, muistettavat jutut. Kaikki. Yllätyin siit, kuinka tilava LifePlanner oikeasti on. Sivun reunassa ja alalaidassa oleva muistiinpanotila on kultaakin kalliimpi minulle, kolmeen boxiin jaettu päivä auttaa jakamaan päivän muistettavia asioita. Olen kirjannut ylös niin ostolistoja, kuin tehtäviä asioitakin. Ja silti, kaiken maailman kirjoitusten lisäksi mahdun myös koristelemaan.

Itse LifePlanner on jo aikamoinen paketti, mutta puhutaanko hetki siihen myytävistä lisäosista? Kaikenmaailman lisäosia on tullut nähtyä muiltakin merkeiltä, mutta olen kyllä menettänyt sydämeni aivan täysin LifePlannerin lisäosille. Yleensä ne ovat siis yhden sivun kokoisia, laminoituja lisälehtisiä. Laminoituja siksi, että voit pyyhkiä muistiinpanosi pois. Löytyy trackeria niin ruokailulle kuin liikunnallekin. Ostoslistaa ja ruokasuunnitelmia! Ostoslistaan toivoisin toki vielä sitä vaihtoehtoa, että saisi itse valita, mitkä sanat siihen painetaan. Minä ainakin ostan kuukaudesta toiseen samat jutut, melkeinpä vielä samoina määrinä, niin olisi kätevää, kun olisi kaunis lista, jossa ne olisivat valmiina. Siihen voisi merkitä myös menekkejä samaan aikaan. Ei kävisi niin kuin eräs kuukausi, että meillä oli yhtäkkiä hirveä määrä uunimakkaraa pakkasessa.

Toki LifePlannerissa on muutamia miinuksia. Kaksi isoa oikeastaan. Koska heillä ei ole jälleenmyyntiä, on ostokset pakko tehdä jenkkilästä nettikaupan kautta. Mieluiten ostaisin tuotteeni kotimaisilta yrittäjiltä. Ja kierrerenkaat. Ne hankaloittavat kirjoittamista. Mutta olen hieman jo oppinut, miten toimia niiden kanssa. Osaksi ongelma ratkeaa sillä, että kirjoitan paljon asioita tarraboxeihin ja liimaan ne sitten kalenteriini, myös kalenterin asento vaikuttaa kirjoittamiseen todella paljon. Mutta kaiken kaikkiaan olen todella, todella tyytyväinen LifePlanneriin ja toivon, että meillä on edessä pitkä ja antoisa matka.

 

Ps. tänään myös meidän tubekanavalla esittely tästä!

Esittelyssä – Plum Paper

Tämä ihana Plum Paperin planner saapui minulle esiteltäväksi Kalenterimanian pikkujouluja varten. Pikkujoulut olivat ja menivät, joten vuorossa on yhden pikkujouluissa mukana olleen onnekkaan jäsenen arvontavoittokalenterin esittely.

Itse asiassa olen aiemminkin esitellyt  Plum Paperin plannerin, silloinen kalenteri oli arpajaisvoitto Kesämiittiin osallistuvien kesken. Katsotaan mikä on muuttunut… Kannen kuosi nyt ainakin. Vuoden 2018 plannerin kannessa on vaaleanpunaisella pohjalla oransseja ja valkoisia kukkia vihreine lehtineen. Kuten viime vuoden kalenteri, myös tämän vuoden kalenteri on kierreselkäinen, A5-kokoinen ja sen kannet ovat muovia. Ensimmäisen sivun voi helposti tuunata omanlaisekseen!

Ensimmäisellä varsinaisella aukeamalla on vuosinäkymä ja seuraavalla aukeamalla on tilaa kirjoittaa vuoden tärkeät päivämäärät ylös kuukausittain.Seuraavalle aukeamalle voi kirjoittaa ylös ideat ja tavoitteet.

Sitten alkaakin tammikuu. Jokainen kuukausi on värikoodattu, ja vasemmalla puolella on tilaa muistiinpanoille.

Tammikuun ensimmäiselle aukeamalle on jätetty tilaa kirjoittaa tavoitteita, syntymäpäiviä, tapahtumia sekä muita muistettavia asioita. Lisäksi aukeaman oikealle puolelle on jätetty tilaa muistiinpanoille. Sama toistuu jokaisen kuukauden kohdalla.

Sitten seuraakin tammikuun kuukausinäkymä. Jokaisen kuukauden alussa on kuukausinäkymä, ja seuraavalla aukeamalla viikko maanantaista sunnuntaihin, pystysuunnassa. Ihanaa on se, että jokaiselle aukeamalle on jätetty tilaa muistiinpanoille ja että kuukausinäkymä on vasemmalla pienellä jokaisen viikon kohdalla.

Kuukauden lopussa on jälleen sivun verran tilaa kirjata muistiinpanoja ennen kuin uusi kuukausi alkaa. Joulukuun jälkeen muistiinpanosivut muuttuvat viivoista pisteiksi.

Plussaa, että kalenterin lopussa on tilaa kirjata ylös muistettavat salasanat ja yhteystiedot.

Viimeisellä aukeamalla on vuoden 2019 vuosinäkymä ja lopuksi kalenteritasku, jossa pystyy kuljettamaan mukanaan tarvittavia lappusia/tarroja/washinäytteitä ja niin edelleen.

Tämä ihana Plum Paperin kalenteri on tilattavissa täältä!

Joko hankit omasi?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi