Avainsana: agenda

Esittelyssä – Agenda horizontal (Ajasto)

Yhteistyössä Ajaston kanssa

Sain Ajastolta testattavaksi sellaisen kalenterin, jollaiseen en ole koskaan aikaisemmin tutustunut. Toki Agenda itsessään on tuttu tuote jo monen vuoden ajalta, sillä sehän on suorastaan klassikko. Ensi vuoden kalenterissa kuitenkin on nimensä mukaisesti horisontaaliset eli vaakapäivät. Ja mikä sattuma, että itse tykkään enemmän juuri vaakasuunnassa olevasta viikkonäkymästä.

Kannet ovat kauniin petrolin väriset ja leatherettea eli nahkamaista materiaalia. Tämä tekee niistä erittäin miellyttävän tuntuiset käsitellä. Kalenterissa käytetty paperi yllätti positiivisesti, sillä ajattelin sen olevan ohutta raamattupaperin tyylistä, mutta se olikin kunnon paksumpaa paperia.

Kalenterin sisältö noudattaa Ajastolle tuttua ja toimivaa kaavaa. Ensimmäisenä on vuosinäkymä, jonka jälkeen tulevat nimisivu, liputuspäivät, vuosisuunnitelma ja viikkoaukeamat. Kalenterin lopusta löytyvät vuosisuunnitelma 2022, nimipäivät ja muistiinpanosivuja. Kivana lisänä kalenterissa on lopussa Euroopan kartta ja eri maiden liput sekä erikseen Suomen kartta.

Viikkoaukeama on vaakapäiväinen. Tykkään aivan erityisesti siitä, että kalenterissa on kaikille viikonpäiville yhtä paljon tilaa. Tykkään myös siitä, että vasemman sivun ylälaidassa on pieni kuluvan kuukauden ruutu, josta se on helposti nähtävissä. Arvostan myös, että muistiinpanotila on viikon alussa eikä lopussa. Kivana yksityiskohtana kalenterissa on päivien kohdalle merkitty, montako päivää kuluvaa vuotta on vielä jäljellä ja montako on mennyt.

Agenda horizontal on väriltään ihanan pirteä ja kooltaan (87 x 153 mm) täydellisesti pienempäänkin laukkuun sopiva. Tätä kalenteria on helppo kuljettaa mukana missä ja milloin vain. Yksikään tärkeä tapaaminen tai muistiinpano ei enää jää sen vuoksi kirjaamatta, ettei kalenteri olisi sattunut olemaan saatavilla.

-Piia

Kaikki tahtoo… NUNUCON!

Tämä aivan ihana Nunucon (suomalaisen suunnittelutyön tulosta) kalenteri löysi tiensä sydämeeni ja käsilaukkuuni Kalenterimanian FB -sivuilla olleen mainoksen kautta, jossa lupailtiin kalenterista alennusta, kunhan sen ostaa tiettyyn päivämäärään mennessä. Pakkohan se oli ostaa. Päivääkään ei ole kaduttanut, enkä malta odottaa ensi vuotta, että pääsen kunnolla tuunaamaan sitä. Millainen Nunucon kalenteri sitten on? Katsotaan!

img_5192

Minä tilasin Nunucon Marble Agenda 2017 täältä. Kannen kuviointi ja vaaleanpunainen nauha pistivät heti silmään, kalenteri oli saatava. Ennen tilaustani katsoin YouTube -videon siitä, millainen Nunuco on sisältä, joten ikäviä yllätyksiä sen suhteen ei tullut kun sain omani käsiini.

Nunuco on 21x14cm ja sisältää 206 sivua! Aivan täydellisen kokoinen kalenteri juuri minulle; ei liian suuri, eikä liian pieni. Tätä on helppo kuljettaa mukana! Kalenteri on kovakantinen, joten rypistymisen vaaraa ei ole. Ensimmäisellä sivulla on Notice Board, johon aion kirjoittaa luultavasti yhteystietoni. Kirjoitan yhteystietoni kaikkiin kalentereihini häviämisen varalta. Varsinainen Notice boardin idea taitaa kuitenkin olla se, että siihen pystyy liimaamaan muistilappuja. Kukin tyylillään.

img_5193

Seuraavalla aukeamalla ovat vuodet 2017 ja 2018 kokonaisuudessaan, joten siitä on helppo nopeasti vilkaista vuosinäkymä. Sen jälkeen tulee aukeama Happy days, johon aion kirjoittaa jokaisen kuun kohdalle syntymäpäiviä, ja muita kivoja muistettavia asioita. Tämän jälkeen on muutama tyhjä sivu, johon voi kirjoittaa omia muistiinpanoja.

img_5194

Pidän Nunucossa erityisesti sen sivussa olevasta ”hakupalkista”, josta löytää nopeasti oikean kohdan. Ei tarvitse selata koko kalenteria läpi. Itse kalenteriosuus on mielestäni myös aivan ihana. Jokainen kuukausi on erilaisesti koristeltu.

img_5197img_5201

Jokaisen uuden kuukauden jälkeen tulee aukeama, josta näkyy miltä kuukausi näyttää kokonaisuudessaan, on tilaa muistiinpanoille, sekä pieni To Do -laatikko. Niin kätevää! Tämän jälkeen tulee tyhjä aukeama, lisää tilaa omille jutuilleen. Seuraavaksi alkaa itse ”kalenteriosuus”: Ihana mietelause, muutama haaste itselle, sekä tilaa muistiinpanoille.

img_5203 img_5204 img_5205

 

Rakastan Nunucon viikkonäkymää. Se on erilainen mitä olen nähnyt muissa kalentereissa, ja sen yksinkertaisuus miellyttää silmää. Päivien kohdalla näyttäisi olevan tarpeeksi kirjoitustilaa ja suurta plussaa jälleen erillisestä muistiinpano-kohdasta.

img_5206

 

Nunucon viimeisellä aukeamalla on tarroja, joita voi hyödyntää kalenterituunauksessa.

img_5207

Takakanteen on liimattu tasku, johon voi laittaa irtoliput ja -laput, joita on ihan pakko kuskata mukana. Itse laitan taskuun tarroja!

img_5208

Joko sinä ostit omasi?

Heidi