Avainsana: aloittaminen

#kmajastobujo – Piia

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Sain kesän alussa Ajastolta testattavaksi ja arvioitavaksi ihanan hempeän vaaleanpunaisen Planner-muistikirjan. Värin nimi on erittäin kuvaava: nimittäin blossom. Muut muistikirjan kauniit Nordic Colours -uutuusvärit ovat thunder – ukkostaivaan sininen, ja sand – kesäinen rantahiekka.

Kooltaan Planner-muistikirja on A5-kokoinen eli 148 x 210 mm, ja siinä on kovat kuminauhalla suljettavat kannet. Tykkään siitä, että muistikirjassa on reilusti, eli 192, valmiiksi numeroitua, puhtaanvalkoista pistesivua. Se onkin suunniteltu erityisesti Bullet Journalin pitämiseen eli bujoiluun. Sisältä löytyy neljän sivun pituinen sisällysluettelo ja kaksi kirjanmerkkinauhaa, eikä kynänpidikettäkään ole unohdettu.

Päätin kokeilla bujon pitämistä muistikirjaan ja aloitin sen tekemällä kynätestin erilaisista kynistä. Minulle on tärkeää tietää, millainen kirjoitustuntuma milläkin kynällä missäkin kalenterissa tai muistikirjassa on. Parhaimman kirjoitustuntuman omaavat kynät merkitsin tähdellä. Olin positiivisesti yllättynyt sivujen laadukkuudesta ja siitä, miten monet eri kynät sopivat muistikirjassa käytettäväksi. Omiksi suosikkikynikseni valikoituivat poispyyhittävät Pilot Frixion -kuulakynät.

Muistikirjan ensimmäiselle sivulle lisäsin yhteystietoni. Kirjoitin lisäksi pienen viestin sen varalta, että pahin kauhuskenaarioni tapahtuisi ja bujoni sattuisi katoamaan. Toivottavasti tätä ei tule koskaan tapahtumaan!

Tein kahden aukeaman kokoisen tulevaisuuslokin, johon laitoin kuukaudet kesäkuusta joulukuuhun. Koska kuukausia oli pariton määrä, lisäsin ylimääräiseen ruutuun vuoden 2021. Tulevaisuuslokiin merkitsin kaikki mahdolliset tiedossa olevat loppuvuoden menot ja tapahtumat. Koristelin aukeamat hieman normaalia leveämmällä washilla.

Seuraavana oli vuorossa kuukausiloki. Aukeaman vasemmalle sivulle kirjoitin kaikki kuukauden päivät allekkain; pyhäpäivät punaisella ja arkipäivä mustalla. Aukeaman oikean sivun jätin tyhjäksi muistiinpanoja vasten. Muistiinpanoja onkin kertynyt jokaiselle kuukaudelle. Esimerkiksi kesäkuun tärkeimpinä muistiinpanoina olivat merkinnät juhannuksen vietosta olympialaisten tapaan.

Viikkolokiin siirsin merkinnät sekä vuosi- että kuukausilokista. Tein viikon yhdelle aukeamalle. Näin näen helposti kertavilkaisulla kunkin viikon tapahtumat ja muistettavat asiat. Merkitsin myös työvuoroni viikkolokiin.

Tein bujooni kuukausi- ja viikkolokin lisäksi päivälokin. Kirjoitin aina edellisenä päivänä listan seuraavana päivänä hoidettavista asioista. Päivän lopuksi tein yhteenvedon kyseisen päivän tekemisistä, ja kirjasin myös ylös päivän aikana juodut vesilasilliset. Päiväloki toimi minulla päiväkirjan korvaajana.

Pari kuukautta bujoa käytettyäni huomasin, että tarvitsin jonkinlaisen taskun tarra-arkeille ynnä muille. Koska sellaista ei muistikirjassa ollut, tein sen itse. Taskun tekeminen oli todella hyvä idea ja tuli tarpeeseen, vaikka itse sanonkin.

Myöhemmin julkaistaan myös ylläpidon Caritan ja Suvin postaukset heidän Planner-muistikirjoistaan. Kaikki Planner-muistikirjoihin liittyvät kuvat ja videot löytyvät Kalenterimanian some-kanavilta alla olevalla hashtagilla:
#kmajastobujo

Harrastuksen aloittaminen minibudjetilla

Kalenteriharrastuksen aloittamiseen ei tarvita suuria varastoja koristeita, kuten washiteippejä, tarroja tai muutakaan, vaan alkuun pääsee helposti minibudjetilla. Kaikki postauksessa käyttämäni tuotteet on hankittu paikallisesta Citymarketista, joten ne ovat helposti ostettavissa vaikka seuraavalla kerralla samalla, kun menee ruokaostoksille.

Kuvassa näkyvä vihko on perus ruutuvihko, jonka päällystin tapetilla. Tokihan kannen voisi koristella esimerkiksi lehdistä leikatuilla kuvilla ja teksteillä tai ihan tavallisella valkoisella paperilla, johon on piirtänyt haluamiaan kuvia.

Tavallisilla ruokakaupoista löytyvillä koulutarvikkeilla pääsee hienosti alkuun. Liimasin tapetin kiinni puikkoliimalla vihkon kanteen. Kynän ostin, koska siinä on kätevästi neljä eniten käyttämääni väriä samassa kynässä. Erivärisillä teksteillä saa kivasti elävöitettyä kalenteria, eikä välttämättä muita koristeita edes tarvita.

Aloitin tekemällä viikkonäkymän kynän ja viivoittimen avulla. Haluan, että viikonpäivät näkyvät yhdellä aukeamalla ja tykkään enemmän horisontaalisista päivistä, joten piirsin pohjan sen mukaan. Viikon olen jakanut niin, että ensimmäisellä sivulla on päivät maanantaista torstaihin ja toisella sivulla perjantaista sunnuntaihin sekä erillinen tyhjä laatikko esimerkiksi viikon huippukohdille tai muistiinpanoille.

Washeilla saa hienosti koristeltua aukeaman. Mikäli haluaa näyttävämmän lopputuloksen, kannattaa kokeilla liimata kahta washia päällekkäin. Vain oma luovuus on rajana niin washien käytössä kuin kalenterin koristelussakin.

Tarroilla koristelu tuo lisää näyttävyyttä viikkoon. Nykyään pienemmistäkin marketeista saattaa löytyä mitä erilaisempia tarroja, joten kannattaa pitää silmät auki, missä tahansa kaupassa liikkuukaan.

Näin helposti pääsee minimibudjetilla alkuun. Jos kaipaa vinkkejä aukeaman tekoon tai koristeluun, kannattaa tutustua Kalenterimanian Facebook -ryhmään ja Instagramiin.


Mikäli on ehtinyt keräämään jo jonkinlaisen varaston kalenterintuunaustarvikkeita, kannattaa osallistua erilaisiin ryhmän vaihtorinkeihin, kuten esimerkiksi washivaihtoon tai Happy Mail -rinkiin.

Lisää vinkkejä kalenteriharrastuksen aloittamiseen löytyy täältä blogista.