Avainsana: arjenhallinta

Uusi sivu kalenterissa

Oikeasti minun piti kirjoittaa tässä postauksessa jostakin ihan muusta, mutta päätinkin vaihtaa aiheen ihan viime hetkillä. Tämänpäiväinen aihe on kuitenkin ajankohtainen ja toisaalta myös aivan uusi sivu allekirjoittaneen elämässä, joten tästä kirjoittaminen on enemmän kuin mielekästä! Hain hiljattain lukioon ja nyt kävin ensimmäistä kertaa opinto-ohjaajan pakeilla. Opintoni lähtivätkin rytinällä käyntiin ja tässä kuussa pitäisi selviytyä kahdesta aineesta kirjoineen ja tehtävineen, tutkielmasta, Powerpoint-esitelmästä sekä kaksista tenteistä. Opiskelen tämän kuukauden niin sanottuna suunnitteluopiskelijana, jonka aikana tarkastellaan motivaatiotani sekä kykyäni selviytyä opinnoista itsenäisesti.

Olen kymmenisen vuotta ollut kotona lasten kanssa ja nyt tuntui siltä, että haluan ottaa tästä ajasta irti muutakin hyötyä. Takana on jo Forssan ammatti-instituutin käsi-ja taideteollisuuden keramiikka-artesaanin tutkinto ja tämä oikeuttaisi osallistumaan jo suoraan ylioppilaskirjotuksiin. Mutta koska nuorempana motivaatio koulunkäyntiin oli lähes puhtaasti nolla ja asenne ”kunhan nyt läpi pääsee” eikä tästä syystä päähän ole jäänyt juuri mitään tietoa, halusin suorittaa koko lukion oppimäärän. Jos siis hyvin käy, saan sekä lukion päättötodistuksen, että myös ylioppilaspaperit. Heti ensimmäisenä lukuiltana löi hyvin vasten kasvoja se tosiasia, että perheellisenä opintojen onnistumisessa hyvin pieni osa on kiinni motivaatiosta ja oppimisen halusta. Migreeni alkoi heti kun sain lapset nukkumaan, ja kaksi pienemmistä lapsista heräili alituisesti tuskastuneina flunssiinsa. Onneksi särkylääkkeet auttoivat omaan olooni ja lasten heräilyjen välissä ehdin kuitenkin lukemaan ja tekemään muistiinpanoja. Haastetta tuo jo ennestään iltaan painottuva opiskelu, yhden illan aikana ei ehdi juurikaan muuta kuin lukea yhden kappaleen kirjasta, tehdä muistiinpanot ja tehtävät. Joudun varmasti loppukuusta kirimään ja nipistämään yöunista, mutta olen tähän varautunut. Onneksi keksin myös hioa opiskelutekniikkaani, joten sen myötä stressi lieventyi paljon!

Ja tästä päästäänkin kalenteriini, joka onkin sitten aikalailla yksi tärkeimmistä asioista tällä hetkellä. Lukiokalenteriksi valikoitui Ajaston Project365. Se tuntuu oikein täydelliseltä tämän hetkiseen tilanteeseen. Viikko ja kuukausisivut on itselle ihan ehdottomat sekä tarpeeksi isot päiväboxit ja reilusti sivuja muistiinpanoille. Myös renkaat ovat jees, ei tarvitse välittää ovatko aineiden muistiinpanot sekaisin keskenään, ne kun voi siirtää sitten jälkeenpäin omiksi osioikseen.

Vaikka tämän kuukauden deadlinet ovat todella tiukat ja stressiä tulee varmasti olemaan, niin oikeastaan olen iloinen kiireestä. On helpottavaa, kun muistiinpanoja tehdessä ei ole aikaa perfektionismille, oman käsialan arvosteluun ja muulle itsekritiikille. Tavoite on vain ja ainoastaan saada tärkeät asiat kirjoitettua ylös. Tämän kautta olen saanut uudestaan kosketuksen kalenterin perimmäiseen tarkoitukseen. Se on ihanassa yksinkertaisuudessaan arjen ja ajanhallinan apuväline, menojen ja tehtävien ylös kirjaamista varten olemassa. Koska aikatauluni tulee varmasti jatkossakin olemaan varsin tiukka, ei aikaa varmastikaan jää koristeluun enää samalla tavalla kuin aiemmin.

Mutta mikä Kalenterimaanikko se sellainen olisi, joka ei käyttäisi näin herkullista tilaisuutta tekosyynä uusien materiaalien ostamiseen? Hobonichin muistikirja Projectin kylkeen muistiinpanojen tekemistä varten, vähän Mildlinereita ja päätyihäin sinne ostoskoriin muutamat PET-teipitkin. Opiskelut – Ah, mikä ihana syy!

Toivottavakaa tsemppiä että selviän tästä kuukaudesta! Toivotaan että kevät sieltä vihdoin pikkuhiljaa hipsii. Tuunailun iloa kaikille!

Terveisin Piritta

Kirje vuodelle 2024 – Emmi

Moikka 2024,

Aloitetaan nyt myöntämällä, että mä en kyllä tehnyt mitään varsinaisia uuden vuoden lupauksia. Edessä ei ole elämäntaparemonttia tai no spendiä. En osta salikorttia alkuvuodesta ja ala harjoitella puolimaratonia varten. Kuvan Silhoutte-leikkuri ja uusi, kallis tulostin liittyy…

Selvisin juuri todella vaikeasti vuodesta ja koska loppuvuonna 2023 sain vihdoin elämäniloni takaisin ja hommat raiteilleen, olisi tarkoitus jatkaa tällä positiivisella linjalla. Raha-asiat ovat kunnossa, masennuslääkkeet paransivat huomattavasti elämänlaatua ja nyt sain vielä lopetettua uupumusta aiheuttavan kaupan työn, ja aion taas jatkaa freelancer-sisällöntuottajana ja tehdä vain luovia, kivoja juttuja työkseni! Aion keskittyä hyvinvointiin ja onnellisuuteen.

Ehdin jo kirjoitella haaveista tälle vuodelle mun perjantaipäiväkirjaan, mutta vedetään kertaus tähän. Tarkoituksena oli ostaa vain tarpeellista ja kauan haaveiltua kalenterikamaa, jos haluaa ostaa jotain ylimääräistä, pitää myydä tavaraa eteenpäin. Tällä viikolla on kaikki vanha kalenterikama myynnissä paikallisessa itsepalvelukirppiksessä, katsotaan miten käy! Olen jo shoppaillut paljon tarpeellista ja tarpeetonta, mutta jotenkin vakuutin itseni siitä, että ansaitsin sen selvittyäni viime vuoden haasteista ja koska sain vihdoin käytyä läpi kaikki askartelutavarat ja karsittua pois ison osan ja laitettua jäljelle jääneet järjestykseen toimistooni.

Aloitin vegaanihaasteen ja se sujui ihan kohtuullisesti. Lipsun koko ajan juustoon jonkun verran, se varmaan se pahin este vegaaniudelle mulla onkin. Aion silti jatkaa yrittämistä. Jokainen pienikin muutos ja parempi valinta on edistystä.

Haluaisin vähintään saada meidän yhteisen kodin kuntoon tämän vuoden aikana. Ollaan asuttu tässä nyt kaksi vuotta eikä taulut ole vieläkään seinillä eikä koti tunnu ”valmiilta”. Keskityn roinan ja vaatteiden minimointiin ja saamaan tietyt sisustuselementit, kuten seinähyllyt ja kasvit, paikoilleen.

Lukuhaaste olisi myös edessä, olen edelleen innokkaasti kuunnellut audiokirjoja ja vuoden kymmenes luettu kirja on työn alla. Tavoitteena on vuoden loppuun mennessä lukea 52 kirjaa. Luulen, että pääsen tähän nyt helposti, kun voin kuunnella kirjoja samalla kun teen töitä koneella tai käyn lenkkeilemässä.

Odotan todella innolla tätä vuotta, tuntuu että asiat vaan loksahtivat lopulta paikoilleen ja hyviä hetkiä on edessä. Kiva olla vuodessa 2024! Nähdään myöhemmin. <3

Muita ylläpidon 2024 kirjeitä löydät täältä.

– Emmi