Saimme Kirjapajalta arvostelukappaleen Johanna Muuraiskankaan Minun Elämäni-kirjasta. Kaikenlaiset tehtäväkirjat ovat olleet paljon esillä ryhmässä. Minun Elämäni on syväluotaava katsaus joka nimensä mukaan kattaa täyttäjän koko elämän. Sanoinkin jo ryhmän puolella live-esittelyssä, että tämä on erilainen verrattuna muihin tehtäväkirjoihin siinä, että esimerkiksi minä en täytä tätä itselleni, vaan tyttärelleni Mannalle. Toki tätä voi täyttää myös ihan vain itseään varten.

Kirja on jaettu kolmeen osioon: Minä olen, Elämänpolkuni sekä Toiveeni ja unelmani. Ensimmäinen osio on laajin ja se pitää sisällään kaiken lähtien siitä millaista elämäni on juuri nyt, kodin kautta kehonkuvaan asti. Itse pidin erityisesti ”minä olen hyvä”-osiosta ihan jo senkin takia, että se sopii yleiseen ajatusmaailmaani. Siihen siis, että keskitytään positiiviseen ja koitetaan jättää negistely vähemmälle. Tekee hyvää istahtaa alas ja joutua oikeasti miettimään, että mitkä ovat esimerkiksi parhaita luonteenpiirteitäni.

Uskon kuitenkin että Mannan kannalta mielenkiintoisin on Elämänpolku-osio, sillä se käsittelee lapsuuttani, nuoruuttani ja toki myös aikuisuutta. Itse ainakin olin lapsena kiinnostunut äitini lapsuudentarinoista. Toki näihin muutamiin riveihin ei hirveän pitkiä ja polveilevia tarinoita voi kirjoitella, mutta ehkäpä kirja toimii hyvänä pohjana kunnon keskusteluille. Myös tarinat koulumaailmasta kiinnostivat, ne olivat niin erilaisia kuin omat kokemukseni koulusta ja uskon, että ne kiinnostavat myös Mannaa. Koulumaailma kehittyy koko ajan ja on jo valovuosien päässä siitä, mitä se oli minun lapsuudessani.

Kaiken kaikkiaan koen kuitenkin että minulle itselleni tärkein osio on lopussa oleva Uskomusten voima (joka on osa viimeistä kokonaisuutta), sillä se pitää sisällään mm kysymyksen ”helppo elämä on aina..”. Rakastan tämän tyyppistä pohdintaa ja sitä, että kirja pakottaa istahtamaan alas. Unelmakarttoihin minulla on hieman ristiriitainen suhtautumistapa, mutta tässä kohtaa se tuntuu hauskalta idealta. Manna voi sitten vanhempana katsoa tästä kirjasta, että mistä äiti on kolmikymppisenä oikein haaveillut.

Kaiken kaikkiaan Muuraiskangas on tehnyt kauniin ja kivan kokonaisuuden. Tämä on kirja jonka antaisin mieluusti lahjaksi jokaiselle vanhemmalle.

-Mirppu